|
|
 |
| Vanhimmat eurooppalaiset kuvat sarvekkaasta ihmishahmosta ovat jääkauden ajalta Etelä-Ranskasta, joka silloin oli suuria riistaeläimiä vilisevää tundraa, "Lapin maata", jota asutti Euroopan alkuväestö, paleoliittiset suurriistanmetsästäjät. Heiltä nykyiset eurooppalaiset ovat perineet geeninsä ja eräät pohjoiset kansanryhmät puhutun kielensäkin, kuten tiede on nyttemmin osoittanut, mutta heidän vaikutuksensa myöhempiin eurooppalaisiin uskontoihin on vähemmän tunnettua. |
| Kristityn ja feodaalisen Länsi-Euroopan asukkaat pelkäsivät "sarvikypäräisiä normanneja", jotka ryöstelivät tehottoman hallinnon suojattomiksi jättämiä rannikoita. Sarvipäisyys ei kuitenkaan ollut pohjolan asukkaisiin liitetty ominaisuus, vaan kronikoitsijoiden tunnettu maininta sarvista tarkoittaa muuta. 800-luvun länsieurooppalaiset osasivat vanhasta muistista yhdistää sarvipäisyyden pakanallisuuteen, ja liittämällä tämän piirteen pelättyihin normanneihin historiaa muistiinmerkitsevät munkit korostivat näiden pahaa pakanuutta. |
 |
|
Cernunnoksen kuva tanskalaisten pyhimmästä muinais-esineestä Gundestrupin kattilasta, joka säilyi nykypäivään erääseen suohon haudattuna. Sarvipään jalkojen asento muistuttaa nykyisin mm. "Riverdance"-ryhmän esittämistä iiriläisistä kansantansseista, "kovakenkä-tansseista".
Vanhat roomalaiset historioitsijat merkitsivät muistiin kelttien jumalan, latinankieliseltä nimeltään Cernunnoksen, joka on kuvattuna mm. tanskalaisesta suosta löydettyyn kulttiesineeseen Gundestrupin "kattilaan". Astuvansalmen kalliotaide-galleriassakin Vanha Sarvipää on uhmannut ajan kuluttavaa vaikutusta jo tuhansia vuosia, siitä alkaen kun me tulimme näille rannoille. Sarvekkaat jumalat ovatkin osa vanhinta yhteis-eurooppalaista kulttuuriperintöä, jota ei sovi väheksyä vaikka se myöhemmin onkin selitetty nurinkurisesti. |
 |
Cernunnoksen, eli "Vanhan Sarvipään" y.o. kuva on ValCamonican kalliopiirrosalueelta.
 |
Astuvansalmen kuuluisa "piru", eli oikeastaan Jumala tai häneksi pukeutunut shamaani.
| Eurooppalaisten esi-isiemme sarvekas jumala esiintyi eri aikakausina vaihtelevissä rooleissa. Eurooppaa jääkaudella asuttaneiden suomalais-ugrilaisten uskomusmaailman ja rituaalien harjoituksen keskeisin osa lienee liittynyt suurien riistalaumojen tulon varmistamiseen ja ennustamiseen, -ihmisten oman elämän tapahtumien ohella. Kysymys ei ole ollut "metsästysonnen" hankkimisesta taikakeinoin, kuten luonnosta vieraantuneet akateemiset tarkkailijat ovat vielä äskettäin halunneet asiaa banalisoida. Muinaisten ja nykyisten luonnonkansojen suhteesta saaliseläimiin antaa hyvän kuvan mm. suomalais-ugrilaisilta ja Hokkaidon ainuilta muistiinmerkityt karhun-peijaiset. |
| Saaliseläimeen ja luontoon kokonaisuutena suhtauduttiin kunnioittavasti, ja tapetun karhun tms. "paluu" haluttiin varmistaa lähettämällä sen henki takaisin jotta se voisi palata. "Metsästysonnea" ei siis haettu ahneen itsekkäästi vaan luonnon kiertokulku ja oma vastuu sen säilymisestä tajuten. Sekä hanteilla että mm. Kanadan alkuperäisasukkailla onkin perinnäistarinoita, joiden juonena on luonnon tai sitä hallitsevan jumaluuden ja metsästäjä-ihmisen kompromissi. Ehkä tärkein syy siihen että Ruotsin kruunu suojeli "lapinmaita" 1600-luvulle asti uudisasutukselta, oli tieto siitä että vain saamelaisten hoidossa riistamaat tuottavat majavaa ym. kalliita harvinaisuuksia Euroopan markkinoille. Kun lapin-raja poistettiin riistarikkaudet katosivat vähemmässä kuin vuosikymmenessä. |
 |
| Jääkauden Ranskassa praktiikkaansa harjoittanut ja luolamaalaukseen ikuistettu hirvieläimen sarviin ja taljaan pukeutunut shamaani etsi siis mahdollisesti transsitilassa yhteyttä "peurahenkeen" saadakseen tämän lähettämään laumoja ihmisten maille. Sekin on mahdollista, että ko. metsästäjäheimo uskoi polveutuvansa tärkeimmästä saaliseläimestään, joten shamaani kääntyi siis samalla myös oman "klaaninsa" nimikkojumaluuden puoleen. |
| Muinaisten metsästäjien ja nykyistenkin arktisten alkuperäiskansojen luontosuhde on siis ollut nykyaikaisempi kuin esim. eräiden Lähi-Idän paimentolaisheimojen, joiden ainoa elinmahdollisuus kuivassa autiomaassaan oli ajoittain ryöstää paremmilla mailla asuvia. Heidän uskontonsa lupasikin vääräuskoisten maat, karjan ja naiset heille, ja korotti ihmisen (em. kansan) "luomakunnan herraksi" ilman vastuuta sen säilymisestä. Ko. aavikko-kultin synteettisen version leviäminen nykyisen sivilisaation valtauskonnoksi lieneekin eräs syy biosfäärin nykyiseen tilaan. |
|
Perinteellinen sarvipää-hahmo Balkanilta.
| Keskiajan Euroopassa väki muisti vielä vanhan uskonnon, ja sitä harjoitettiin joko salaa tai erilaisilla tekosyillä. Piispat toki nuhtelivat ja välillä rovioillakin polttivat liian hyvämuistisia tai vanhat lääkintätaidot osaavia, ja yrittivät hävittää kirjoitetusta historiastakin maininnat epäkorrekteista perinteistä yhtä huolellisesti kuin Länsi-Suomesta hävisivät pakanalliset kivipylväät. |
| Erään englantilaisen piispan kirje kehoitti pappeja estämään "pukeutumisen eläimiksi" markkinoiden tms. yhteydessä, eli prelaateille ei ollut salaisuus, mitä sillä tarkoitettiin. Mielenkiintoinen seikka on myös Turjan lappalaisten nimittäminen "sarvilappalaisiksi", terfinneiksi. |
| Sarvipään sijottaminen myöhemmin pahan edustajan rooliin on sekin omalla tavallaan loogista. Kun vanhaa jumaluutta ei onnistuttu häivyttämään ihmisten mielistä, sen muoto annettiin uuden teologian, "hyvän" ja "pahan" keinotekoisesti toisistaan erottavan dualismin, mukaiselle hahmolle: Saatanalle. Nykyisen urbaanin folkloren saatana-hahmo on kristillisen ajattelun tuote, ja täysin epä-eurooppalainen. Onkin valitettavaa, että kirkollisen arvomaailman tekopyhänä näkevät henkilöt saattavat joskus erehtyä hakemaan vaihtoehtoa eräänlaisesta käänteis-kristillisestä alakulttuurista. |
Tarkasteltaessa sarvipää-jumalan alkuperää, on kaksi vaihtoehtoa: Hän on joko huomattavasti vanhempi kuin vanhin kuvansa, tai on syntynyt n. 20 000 vuotta sitten jäättömän Euroopan tai Euraasian osan metsästäjä/keräilijä -yhteisöjen uskonnollisen ja yhteiskunnallisen elämän kehitysprosessissa. Jos jälkimmäiseen vaihtoehtoon uskotaan, Sarvipään "alkuseurakunnan" puhuma kieli on ollut suomalaisten esi-isille vähintään hyvin helposti ymmärrettävää, ellei suorastaan yhteinen kieli. Suotta eivät keskiajan merimiehet pitäneet suomalaisia noitina ja taikavoimia omaavina. 
|
| KIRJOITA VIERASKIRJAAN! |
| VOIT LUKEA VIERASKIRJAN. |
 | EDELLISELLE SIVULLE | TAKAISIN ETUSIVULLE | SEURAAVALLE SIVULLE |  |
|