CATAL HÜYÜK Catal Hüyükin ja Hacilarin myöhäiskivikautisten kaupunkien löytyminen oli tieteellinen sensaatio. Euroopan lähialueen kulttuurikehitys olikin varhempaa kuin oli luultu, ja neoliittisten maanviljelijöiden elämästä paljastui yllättäviä asioita.

Hyvin monissa Catal Hüyükin taloissa oli temppeli, joka useimmiten liittyi härän muodossa esiintyvän hedelmällisyyden ja elämän voiman kunnioittamiseen. Jonkin tärkeän asian hahmottaminen personoituneeksi henkiolennoksi, Jumalattareksi tai muuksi jumaluudeksi, on muinaisten -eikä välttämättä kovin kaukaisten aikojen- ihmisten tapa rakentaa itselleen apuväline maailman, ihmisyhteisön säilymiselle välttämättömien tapojen ja oman elämänsä hahmottamiseen. Neoliittisen kivikauden eurooppalaisille ja samaan kulttuuripiiriin kuuluneille anatolialaisille elämän, kuoleman ja jälleensyntymän ikuista kiertokulkua hallitsi ja ohjasi Jumalatar, jonka nimi on säilynyt Kreetan tulkituissa lineaari-B -teksteissä: Potnia.
	Härkä liittyy myös kalpeana ja merkityksensä avaimet kadottaneena hahmona tunnettuun tarinaan kuninkaantytär Europesta, jonka Zeus härän hahmossa ryösti Foinikiasta Bosborin tälle puolen. Alkuperäistä myöhäisessä versiossa on vain tapahtumapaikka: Välimeren itäinen nurkka, ja sen pohjoispuoliset maat. Antiikin kreikkalaiset sijoittivat Afroditenkin syntymään Kyproksen saarelle erään kauniin lahdelman hietikolle. "Vanhan Euroopan" härkä-myytin arvoituksen on ratkaissut hyvin käytännöllisellä ja uskottavalla tavalla arkeologian professori Marija Gimbutas. Hänen mukaansa härän pää ja sarvet olivat muinaisille nykyistä enemmän naista arvostavassa yhteiskunnassa eläville ihmisille naisen kohdun ja munajohtimien symboli ja rinnakkainen ilmentymä. Härkä oli siis Jumalattaren eläin, joka kantoi pyhää merkkiä, ja jokaisen naisen sisällä oli myös hänen tunnuksensa.
Catal Hüyükin muinaiskaupungin asukkaat, tai ainakin naisväki, kokoontui siis ylläolevan rekonstruktion mukaisiin rituaalihuoneisiin kunnioittamaan elämän perusvoimia sellaisina kuin he ne ymmärsivät. Etualalla olevat sarvet on mahdollisesti kukitettu menojen aikana, ja niiden ympärillä on ehkä tanssittu samaan tapaan kuin myöhemmin kreetalaisissa uskonnollisissa härkätaisteluissa. Menojen yksityiskohtia voimme vain arvailla, mutta yhdestä asiasta voimme olla melko varmoja: Kunnioittaessaan Jumalatartaan Catal Hüyükin naiset kunnioittivat myös itseään ja pyhittivät oman kehonsa. Tämä ei ole voinut olla vaikuttamatta heidän persoonallisuuteensa ja tapaansa hahmottaa omat mahdollisuutensa ja roolinsa yhteiskunnassa.

Mellaartin tutkima alue on merkitty kuvan alaosaan. Vuoden 1998 kaivaukset näkyvät ylempänä olevina mustina neliöinä. Koko kumpu on muodostunut kaupungin jäännöksistä.

Jumalatar-kultin jälkiä kansanomaisessa koristetaiteessa löytyy muualtakin Vanhan Uskonnon entisiltä alueilta. Viereisen ukrainalaisen pääsiäismunan kuviointi toistaa neoliittisten pienoispatsaiden vartalomaalausten aiheita, ja tarkoituskin on sama: Hedelmällisyyden ja vuodentulon varmistaminen erityisellä rituaalilla tai magialla. "Viattomana" pitämämme pääsiäistapa osoittautuukin Jumalatar-uskon jäänteeksi. Kulttuuriperinnössämme ja eri maiden kansanperinteessä on runsaasti ainesta, joka ei ole kristillistä eikä indoeurooppalaista, tai muuten itämaista, vaan eurooppalaista ja pakanallista. Näistä perinteistä kiinnipitäminen lähentää meitä 8000:n vuoden takaisiin eurooppalaisiin.

KIRJOITA VIERASKIRJAAN!

VOIT LUKEA VIERASKIRJAN.

EDELLISELLE SIVULLE

TAKAISIN ETUSIVULLE

SEURAAVALLE SIVULLE