Free Web Hosting | free host | Free Web Space | BlueHost Review

Pjotr Wiench:


PAKANAT  TÄMÄNPÄIVÄN  ITÄISESSÄ KESKI-EUROOPASSA

Valheelliset idolit ovat kaatuneet, mutta Svanovit vihainen??

Puolalainen tutkija Pjotr Wiench on tehnyt laajan yleiskatsauksen kommunismista vapautuneen itäisen Euroopan uskonnollisista oloista, ja erityisesti maan alta nousseista uusista ja vanhoista pakanallista liikkeistä. Wienchin selvitys alkaa 1920-luvulta, jolloin eripuolilla Eurooppaa sivistyneistö alkoi uudelleen löytää pakanallisia traditioita. 80-90 -lukujen ilmiöt ovatkin tavallaan tämän toistoa. Tutkimus ei käsittele erikseen alkuperäistä, katkeamattomana jatkunutta, pakanatraditiota jollainen esim. löytyi Viron maaseudulta ennen vuotta 1938, ja taitaa löytyä vieläkin. Wienchin kirjoitus on julkaistu aiemmin mm. Neopaganism in Central-Eastern Europe-sivulla. Osa tekstilinkeista vie Wienchin muihin englanninkielisiin artikkeleihin. Kartta po. alueesta löytyy tästä. Itäisen Keski-Euroopan erilaisten pakanaryhmien joukossa aktiivisimpia  ovat liettulaiset ja latvialaiset mikä  saattaa  johtua  siitä, että Baltian maat  kristillistettiin  muihin Euroopan maihin verrattuna  suhteellisen myöhään. Liettuan  nykyisen pakanallisuuden eräs  herättäjistä  saattaa  olla balttilainen  traditio  keskikesän aurinkojuhlasta,  jolloin  ihmiset  pitävät kukkaseppeleitä päässään.

Modernin  liettualaisen pakanuuden alellepanija  oli Wilhelm Storosta (s.1868), joka  tunnettiin  myös  nimellä Vydunas.  Hän  oli  filosofi,  näytelmäkirjailija  ja mystikko. Hän oli  ensimmäisiä, jotka aloittivat  "aamukasteen  juhlan"  viettämisen uudelleen  viime  vuosisadan lopulla.  Vydunas, joka  nimi  tarkoittaa  "hän joka  näkee  selvästi", yhdisti  teosofian  liettualaiseen panteistiseen traditioon.

Tämän juhlapäivän vietto  on jatkunut Vydunasin seuraajien toimesta, ja  sen suosio  on kasvanut, mutta  neuvosto-miehitys  aiheutti  katkon.  Tradition  uudelleen elpymisestä  havaittiin merkkejä  vasta  60-luvulla.  Juhlaa  alettiin viettämään silloin  Kernaven  kaupungissa.  Toiset  liettualaiset  viettivät  juhlia entisen  pakanallisten preussien  muinaisten pakanallisten  pyhäkköjen  paikoilla  vanhassa Preussissa, joka  on  nykyisin  Venäjän  erillisalue  Itämeren rannalla Liettuan  ja Puolan  välissä.

Vanhan preussin kielen pyhäkköä  tai  temppeliä  tarkoittava  sana "Romove"  viittaa   pakanalliseen menneisyyteen.  Liettualainen  yhdistys  alkuperäiskansojen  kulttuurin suojelemiseksi perustettiin 1967,  ja  otti  nimen "Ramuva".  Yhdistys  joutui  lakkautetuksi  1971 ryhmän lisääntynyttä  uskonnollista suuntautumista  koskevien  syytösten perusteella.

1988  Ramuva aloitti  toimintansa  "Liettuan etnisen kulttuurin liittona",  joka  toimi  viidellä  eri  paikkakunnalla.  Järjestöllä oli hyvät suhteet  Liettuan ympäristöliikkeeseen, ja  monet  kuuluivat kumpankin liikkeeseen.  Yksi Romuvan tavoitteita  olikin  palauttaa ennalleen kunnioitus  luontoa  kohtaan,  ja  ymmärrys  ihmisen ja luonnon yhteydestä.

Ramuva  perusti  myös  nuorisojärjestön  ja    uskonnollisen liiton Romuvan.  Pääasiallisena tavoitteena  oli  liettualaisen kansanperinteen elvyttäminen ja  tunnetuksitekeminen,  ja  vanhojen  liettualaisten  juhlapäivien ja rituaalien palauttaminen.  Vuosittain  järjestettiin kesäleiri.

Romuvan johdossa  toimi Jonas Trinkunas,  aikaisempi Liettuan tiede-  ja  taideakatemian  tutkija.  Myöhemmin  hän  oli  mm.  Liettuan  Tasavallan  kulttuuri- ja  opetusministeriön etnisen kulttuurin osaston johtaja.  Trinkunas  osallistui Romuvan toimintan  vuodesta  1967 alkaen.

Romuvan jäsenet  järjestivät kesäleirejä, joihin  osallistui  pakanoita  muistakin maista, -mm.  Suomesta.  Vuoden 1995  leiriin osallistui yli  70 asianharrastajaa.

Romuvan yhteistyökumppanina  oli  mm. Carl Gustav Jung Club  Vilnasta. Tästä oli  apua kansallisten myyttien tutkimisessa  yleismaailmallisen kulttuurin taustaan  verraten.  Liettulaiset  pakanat  olivat  myös  hyvin kiinnostuneita  liettualaissyntyisen antropologin  ja tutkijan  Marija Gimbutaksen löydöistä,  jotka valottivat  pakanallista  ihmiskuvaa  ja  menneisyyttä.

Tärkeä  rooli  Baltian pakanuuden säilymisessä oli liettualaisilla  ja latvialaisilla  emigranteilla, ja  heidän  julkaisuillaan  kuten "Romuva/USA"  ja  "The Sacred Serpent",  mutta  tänään  Neuvostoliiton  romahdettua  pakanallisen aktiivisuuden keskus  on jälleen Baltiassa.  Pakanallinen aikakauslehti  "Romuva"  ilmestyy  Vilnassa  "Lithuanian Pagan Movementin"  toimesta.  Julkaisun takaa  löytyvät  myös "Ramuva",  Vydunas Association  ja  Prussa Club.

Prussa Club perustettiin  1990, ja  yhdistää väkeä Liettuasta, Latviasta, Saksasta  ja  Puolasta. Klubi  elvyttää muinaisten preussilaisten perintöä.  Preussithan olivat liettulais-balttilainen kansa, jonka  nimen ottivat  myöhemmin käyttöönsä alueen  saksalaiset  hallitsijat.  Vanhojen rituaalien ja  juhlien elvyttäminen  kuuluu  Prussa Clubinkin tavoitteisiin.  Yhteistyökumppaneista mainittakoon  saksalainen German Tolkemita,  jonka  perustivat 1980 muinaisesta Preussin kulttuurista  kiinnostuneet.

1984 lingvisti Letas Palmaitis Kaunasista  ja  venäläinen muinaisen Baltian kulttuurien tutkija prof. Wladimir  Toporow  julkaisivat  kirjoituksen mahdollisuudesta elvyttää kadonnut  muinaispreussin  kieli.  Toporew  on julkaissut  laajan  muinaispreussin  sanakirjan 1975.

1988  muodostettiin Latviassa  nuoren musiikin  tutkijan  Vladis Muktupavelsin toimesta "Rasa"-ryhmä,  joka  esittää  myös  musiikkia.  Rasa haluaa tehdä  tunnetuksi muinaista  preussin kieltä ja  kulttuuria  osana Latvian  menneisyyttä.  He  käyttävät perinteellisiä  latvialaisia  soittimia, mutta  vertailevan tutkimuksen avulla  he  yrittävät  tavoittaa  piirteitä, jotka  viittaavat  kadonneeseen preussilaiseen kansanperinteeseen.  Rasa  esittää  myös  sovitettuja  vanhimpia  liettualaisia  kansanmusiikkiteemoja  muinaispreussin  kielisin  sanoin.  Heidän kauttaan inkarnoituvat  ehkäpä  legendaariset preussilaiset shamaanit  ja  laulajat,  vaidelotesit.

Muinaispreussin perintöä  ollaan löytämässä  tämänpäivän Puolassakin.  Arkeologi Marek Jagodziñski  löysi  1982  jäännökset Trusosta,  preussilaisesta  asutuskeskuksesta  joka  mainittiin jo  Wulfstamin  kronikassa 1100  vuotta  sitten. Jagodziñski  ja  taidegalleria "El"  Elblagista  aikovat  rakentaa  uudelleen  entiseen asuunsa  osan Trusosta.

Muinainen Preussi  on tänään  Venäjän osa, "Kaliningradin" (Koenigsberg, Królewiec) alue,  jonka  nykyiset venäläiset asukkaat  on tuotu  sinne  1945  jälkeen.  Hekin etsivät  identiteettiä nykyisissä  kovin vaihtelevissa  oloissa.  Jotkut  ovat  suunnanneet  kiinnostuksensa  entisten saksalaisen asujaimiston perintöön,  mutta  jotkut ovat  ryhtyneet  tutkimaan muinaispreussilaisten kulttuuria.  "Kaliningradissa"  toimii  "Center for Study on  Ancient Prussia"-projekti,  jota  vetää  Vadim Chrappa.

Latvian pakanallista  traditiota  edustaa liitto  nimeltään  "Dievturi".   Nimi  tarkoittaa "ne  jotka  ovat  jumalan luona". Dievturin perusti  20-luvulla  Ernst Brastins,  joka  halusi  palauttaa  latvialaisen pakanuuden. Brastinsin  näkemys  etsii  pakanuuden  jälkiä ja  symboleita  latvilaisten vanhoista  kansanlauluista, dainoista. Dainat  ovat  lähtöisin vanhasta  perinteestä, ja  on ilmeistä  että  vanhoissa  rituaaleissa, kuten päivänseisuksen  juhlassa, on laulettu, ja  ehkä  muinaiset  laulut  ovat  olleet  säilyneiden dainojen kaltaisia.

Kun  Neuvostoliitto miehitti  Latvian 1940,  Dievturi joutui  vainon kohteeksi. Neuvosto-vallanpitäjät  ymmärsivät, että  Dievturin  toiminta  on ristiriidassa  heidän valheellisen kommunisminsa  ja  "internationalisminsa"  kanssa.  Ernst Brastins  teloitettiin Astrakanissa  40-luvulla, mutta  osan  Dievturin  jäsenistä onnistui  paeta.  Jotkut  asettuivat  USA:han,  ja  jatkoivat  siellä  toimintaa.  Janis Tupesis,  Wisconsinin  yliopiston professori, palasi  Latviaan  ja  tuli  valituksi  parlamenttiin, jossa  hän on toiminut  puhemiehenä.

Dievturilla  oli myös  yhteyksiä  Latvian itsenäisyysliikkeeseen. Olgerts Auns, joka  monia  vuosia  opetti  Latvian historiaa  maanalaisessa  koulussa  Neuvosto-Latviassa, oli  yksi aloitteentekijä  folklore-festivaaleissa, jotka  kommunistivallan viimeisinä  vuosina nostivat  kansallista  tuntoa.

Nousevalla pakanallisuus-aallolla  ratsastaa  tänään lukuisa  joukko  kirjoittajia, ja  monia  kirjoja  julkaistaan tästä  aiheesta. Erityisesti  Latvian  kansalliseepos "Lacplesis", -karhuntappaja,  inspiroi  kynänkäyttäjiä.  Lacplesis  oli  yliluonnolisilla  voimilla  varustettu  heeros,  joka  taisteli  vääryyttä  ja  kristittyjä maahantunkeutujia  vastaan.

Virolainen pakanaryhmä, Tõlet,  on  syntynyt  Tarton yliopistosta  käsin.  Tõlet  järjestää  rituaali-performansseja  ja  seuraa  suomalais-ugrilaista  shamanistista  traditiota.  Heidän  julkaisunsa  on  "Hiis", mikä tarkoittaa  pyhää  metsää.

Valko-Venäjän pakanaliikettä edustaa  Minskissä toimiva  etnokosmologian keskus  "Krywya".  Nimi  tarkoittaa  krivitsien heimoa, joka  asutti  pohjoista Valko-Venäjää  ennen  Venäjän muodostumista.  Nimen valinnalla otetaan kantaa  eräiden valkovenäläisten arkeologien tutkimuksiin, joiden perusteella  alueen asukkaat  eivät  olleetkaan slaaveja, vaan  slaavilaista  vaikutusta  vastaanottaneita baltteja.  Tämän teorian tueksi  on  löytynyt  monia  todisteita.  Krywya-ryhmä seuraa  minskiläisen ark.prof. Georgij Shtykhavin  tutkimuksia mielenkiinnolla. Minskin etnokosmologisen keskuksen julkaisut  julkaisee "Werewolf"  niminen yhtiö, jolla on myös "Krywya"-niminen lehti.

Nykyaikaisen ukrainalaisen pakanuuden  nosti  esille Volodimir Shayan,  joka  syntyi  Lvovissa  1908.  Hän opiskeli  filosofiaa  ja  sanskriittia.  1934  hän koki  uskonnollisen elämyksen Grekhit-vuorella Karpaateilla.  Toisen maailmansodan jälkeen  hän siirtyi  Englantiin,  missä  hän jatkoi  työtään.  Shayan kuoli Lontoossa  1974.   Hänen vaikutuksestaan syntyneitä  uus-pakanallisia  ryhmiä  toimii  Ukrainassa  tänäkin päivänä.

Vahvin ukrainalainen pakana-liike  on  ukrainalaisten omaperäisten pirujen liitto.  Se  yhdistää  pakanaryhmät Kiovassa, Harkovissa,  Odessassa,  Borispolissa, Tsernikovissa, Mikolajevissa,  Lvovissa  ja  Juznoukrainskissa.  Kiovan ryhmä, "Pravoslav´ya",  julkaisee  lehteä  nimeltään  "Svarog",  joka on  nimetty  erään slaavien jumalan mukaan. Kesällä  1995 kesäpäivänseisauksena pidettiin  Kiovassa pakanallinen konferenssi.

Kuten Baltiassakin, Puolan pakana-liike  koki  voimakkaan  nousun  sotienvälisenä aikana.  Pakanallinen  traditio inspiroi  erityisesti taidetta. (Meillä  Suomessahan esim. 70-luvulla Kalevalasta  kiinnostuminen johti  apurahojen ehtymiseen.lat.huom.)  Tämän  aallon  edelläkävijä oli  Marian Wawrzeniecki.

Pakanuudesta  kiinnostuneista  taiteilijoista  tunnetuimpia  oli Stanislav Szukalski,  joka  syntyi  metallimiehen poikana  USA:ssa 1893.  Hänen isänsä  lähetti  hänet  Krakovaan opiskelemaan taiteita.  Szukalskin  omaperäinen tyli  on ottanut  paljon paiketteita  kansantaiteesta  ja  pakanuudesta.  Hän  keräsi  ympärilleen ryhmän, joka  otti  nimen  "Tribe of Haughty Heart",  joka  julkaisi lehteä  nimeltä  "Krak",  mikä  nimi  viittaa  Krakovan seutuun Puolassa.  Juuri ennen maailmansotaa, Szukalski  palasi  USA:han, jossa  hän kuoli 1987.  Hänen tuhkansa  on haudattu  Pääsiäissaarelle  erään  kivipatsaan juurelle.

Vanhojen slaavilaisten jumaluuksien  ja  muinaisten juhlien kuvauksia  löytyy Zofia Stryjeñskan  grafiikasta.

Pakanuus  ei  kiinnostanut yksin taiteilijoita, vaan  siitä kehittyi  yhteiskunnallinen liike. Liikeen  johtaja  oli  Jan Stachniuk,  synytynyt  Kowelissa 1905.  Päätettyään yliopisto-opintonsa  taloustieteestä, hän julkaisi  kirjan, jossa  esitteli  näkemyksensö pakanuudesta.  Pakanallinen lehti, "Zadruga", aloitti ilmestymisensä  1937.

Joitakin  Stachniukin  työtovereita  on yhä  elossa. Wroclawissa  julkaisee  pakanallisia  kirjoja  ja  lehtiä "Toporzel" -kustantamo.  Yksi  ryhmän jäsenistä on  Antoni Wazyk.  Kirjassaan puolalaisesta  filosofiasta hän pohtii uskonnollisen kokemuksen persoonallista ulottuvuutta, ja  sulkee  pois  ammattimaiset  papit  ym. välittävät  elementit  ihmisen ja  pyhän väliltä. Pakanallisessa  uskonnossa  on Wazykin mielestä  kekeistä  mystinen kokemus.  Hän on  myös  kirjoittanut "toisinajattelevasti"  Puolan historiasta.

Zadrugan  inspiroima  uuspakanallinen ryhmä, "Association of  Indigenous Faith",  on  perustettu Wroclawiin  oikean siiven pakanan,  Jerzy Potrzebowskin, toimesta.

Zadrugan perintöä on  nähtävissä  myös "Zywiol" -julkaisussa  Varsovassa. Toimittaja Andrzej Wolotek  kuuluu pakanismin  kansallismieliseen siipeen.  Hänen  aateveljiään  on mm. ranskalainen Alain de Benoist,  ja hän osallistuu  "Social-National Unionin"  toimintaan.

Kiinnostusta pakanuuteen on  löytynyt  myös  muista  henkisistä  traditioista  kiinnostuneiden joukosta.  1991 Jacek Dobrowolski,  kulttuurintutkija  ja  Puolan ensimmäisen budhistisen yhteisön perustajajäsen, julkaisi  runokirjan,  "Raróg",  joka lähestyi  puolalaista  pakanuutta muinaisen indo-iranilaisen uskonnon  kautta,  ja  pääteema  oli Jarylan, -muinaisen  dionyysisen  idän ja  etelän slaavien jumalan,  kultti.

Dobrowolski  on  myös  analysoinut puolalaista  katolisuutta.  Pyhän  Neitsyen  kultissa  Dobrowolski  näkee jäänteen  pakanallisesta  matriarkaalisesta  menneisyydestä.  Hän päättelee, että puolalaisesta  kulttuurista  puuttuu  vahva  paternalistinen arkkityyppi.  Tämän Dobrowolski  näkee  syyksi häviäjien ihailemiseen  puolalaisessa  traditiossa.

Itäisen Keski-Euroopan joidenkin pakanallisten  liikkeiden  tiivis  yhteenkuuluvuus  ympäristöliikkeiden kanssa  ei ole  vain paikallinen erikoisuus.  Se  liittyy  ns. Gaia-hypoteesiin, jonka  amerikkalainen kemisti James Lovelock popularisoi  1979.  Tämän teorian mukaan  koko  maa  on  käsitettävä  yhdeksi  eläväksi  organismiksi,  joka  dynaamisesti  tasapainotilan säilyttäen  ylläpitää  elämää  planeetallamme.

Lovelockin  idea tietysti  inspiroi  heti  ympäristöliikkeitä,  mutta  vaikutti  myös  muinaisista  pakanallisista perinteistä  kiinnostuneisiin, ja  erityisesti  nykyaikaisiin panteistisiin  pohdiskeluihin. Kristillisyydelle  se  oli  riemuvoitto, sillä  päinvastoin  kuin  P.Franciskuksen traditio, se  epäpyhittäisi  luonnon.

Ympäristöliikkeiden ja  pakanuuden päällekkäisyydestä  on monia  esimerkkejä.  "Kesäpäivän seisauksen mysteerinäytelmä"  järjestettiin Arturówekissa, Lódzin  lähellä Inter-University Enviromental Associationin  toimesta  viime  vuonna.  "Workshop for all beings" -ryhmä ympäristöaktiiveja eteläisestä  Puolasta toteuttavat uuspakanallisia  rituaaleja  luonnollisessa  asussa.  jne.  (Eräitä engl.kielisinä  esitettyjä  nimikkeitä  ei ole  käännetty,  koska  jos  joku  yrittää  tavoittaa  ko. ryhmiä, engl. kieliasu  saattaa  olla  tunnettu ko.  paikoissa. lat.huom.)

Poznanissa  ilmestyy  lehti  nimeltään "Jantar".  Ryhmän jäsenet  hakevat vaikuttavia kokemuksia  tanssimalla  naamioituneina  metsässä  rumpujen säestyksellä  lähellä  Poznania.

Uuspakanuuden nopea  nousu  itäisessä Keski-Euroopassa  on  hyvin  kiintoisa  tutkimuskohde. Kommunismin romahtaminen  lopetti  pitkän  syväjäädytyksen kauden,  ja  monenlaiset  ilmiöt  ovat  yht´äkkiä  purskahtaneet  esiin.  Erilaiset  pakanalliset,  luonto-orientoituneet  spiritualistiset  ja  esi-kristillistä  etnistä tai  kansallista  identiteettiä  etsivät  erilaiset  liikkeet  ovat  osa tätä  ajan virtaa.

Aiempi  versio  tästä kirjoitelmasta  on julkaistu "Spoleczenstwo otwarte" 4/1995  ja  "5th World Congress of Central and Eastern European Studies in Warsaw 1995"  ja   "New Religious Phenomena in Central and Eastern Europe after the Fall of Communism" Krakova 19952  ja  löytyy  myös "International Study of Religion in Eastern and Central Europe Association.".

Piotr Wiench

Vanha Herra on museossa
vähän rispaantunut,
mutta vielä voimissaan.

Vanha jumalankuva.

Itä-Eurooppaa sivuavia linkkejä:


 
KIRJOITA VIERASKIRJAAN! Guestbook by GuestWorld VOIT LUKEA VIERASKIRJAN.

EDELLISELLE
SIVULLE
TAKAISIN
ETUSIVULLE
SEURAAVALLE
SIVULLE