Ringbom: Troijaleikki ja nauhatanssi, osa II

Walesiläisista labyrinteista kirjoitti W.H.Mousey 1858 aikauslehdessä Notes and Queries. Hän oli löytänyt walesiläisestä kirjasta vuodelta 1740 maininnan, kuinka paimenet tapaavat leikata esiin Walesin niittyjen ruohomatoista labyrintinmuotoisia kuvioita, joita he nimittävät "Caer Droija", eli Troijan kaupunki. Muutamat kirjailijat kehittelivät tästä sittemmin teorian walesiläisten troijalaisesta alkuperästä, mikä hypoteesi kiinnosti tiettyjä vanhempia historioitsijoita Englannissakin. Sepitelmässä annettiin edelleen ymmärtää, että tämä käytäntö ei rajoittunut yksinomaan Walesiin. Myös Cumberlandissa leikkasivat paimenet turpeeseen samanlaisia muotoja, ja siellä niiden nimenä oli "walls of Troy". Nyt ymmärsivät kirjailijat, että kysymyksessä on ikivanhasta tavasta, ja nimi Caerdruia periytyy kymriläis-kelttiläisestä Caer y troiau, mikä tarkoittaa suoraan käännettynä kierteiden l. kiemuroiden linnaa. Samassa julkaisussa kehitti Edward Trollope ajatusta edelleen. Hän oli tutkinut Englannin paljonpuhuttuja Troytowneja, ja saattoi päätellä että po. turvelabyrinttien täytyy olla joko kymriläisiä, tai roomalaisia, ilman vastaavuutta Ranskan kirkkojen pyhiinvaeltaja-labyrintteihin. Vanhin Trollopen tutkima labyrintti Englannissa näyttää olleen 1100-luvulta (1.) Trollopen näkemys on ollut Englannissa valitsevana aina nykypäivään (1938 lat.huom.) asti. Nyttemmin käsityksiä on tarkentanut W.H.Matthewsin vuonna 1922 julkaisema kirja Mazes and Labyrinths. Kirja kuvailee useita yhä olemassaolevia, osin systemaattisesti hoidettuja troijavalleja. Aikaisempien nimitysten lisäksi Matthews mainitsee seuraavat: Mizmaze, Julians Bower, Shepherds Race, etc.. Piirros vuodelta 1815 (Kuva 9.) esittää tavallista walesiläista tyyppiä, joka noudattaa troijafiguurin perusperiaatetta. Pohjapiirroksessa yhdistyy suora kulma puoliympyrään, ja vaikka tyypillinen "risti" keskustasta puuttuu, voidaan ko. rakennelmaa pitää perustyyppin mukaisena. "Troytown" Somertonissa näyttää siltä, että se on konstruoitu "piirtää-labyrintti"-leikin metodilla. Pohjoismaisten labyrinttien kivivalleja vastaa englantilaisissa rakenteissa kaivettu syvennys ja maavalli. Sen, joka aikoo juosta tälläisessä labyrintissa, täytyy tasapainoilla noin yhden jalan levyisten vallien välissä. (Kuva 11.) Kuva 12. esittää vielä yhtä Englannissa yleistä tyyppiä, jossa keskustan muodostaa yksi säännöllinen spiraali. Kuvan esittämä Northamtonshiren rakenne tuhottiin maailmansodan (I) aikana sotaharjoituksissa. Siihen asti sitä oli käytetty vuosittaisilla kolmipäiväisillä markkinoilla mm. sidotuin silmin kävelyyn. Perimätieto kertoo, että kyseiset markkinat, jotka mainitaan jo Edward III ajalta 1353, saivat alunpeerin alkunsa ko. labyrintissä järjestetyistä menoista. Matthews kuitenkin muistuttaa, että "sokeapukki-leikki", kuinka mielenkiintoinen ja jännittävä se onkin voinut olla, ei vastaa englantilaisten troijavallien alkuperäistä tarkoitusta. On suorastaan synti, sanoo Matthew, että meillä ei ole mitään todisteita labyrinttikisojen menoista. Näitä huolellisesti konstruoituja rakenteita ei ole voitu rakentaa vain sitä varten, että väki vaeltaisi sisään ja ulos. (2.) Onkin löytynyt todisteita tansseista ja juhlista, jotka mm. Krause yhdistää toukojuhlaan tai vappuun ("majfest"), traditioon Robin Hoodista (!!), ja tunnettuihin ikivanhoihin Morris- ja miekkatansseihin.

"Kesäyön unelmassaan" Shakespeare antaa Titanian sanoa Oberonille tämän paheksuttua hänen mielitekojaan: "... the quaint mazes in the wanton green, For lack of tread are undistinguishable."

Tälläiset sanat merkillisistä umpeenruohottuneista käytävistä antavat viitteen, etteivät kakki tanssit ja leikit olleet unohtuneet vielä 1600-luvulla. 1300-luvulla kirjoittaneen runoilijan, Chaucerin säkeet The Legend of Ariadne käsittelevät labyrinttiä Kreetalla. Runossa puhutaan mutkittelevistä käytävistä, ja käytetään sanaa "The Mase" (3.)

Matthews osoitti Englannin troijavallien olevan vanhempia kuin Ranskan kirkkojen lattialabyrintit 1100- ja 1200-luvuilta. Vastoin käsitystä että, että labyrintti-idea kulkeutui Ranskan kirkonlattioista Englannin niityille, todistaa se että Englannista ei tunneta ainoatakaan kirkkolabyrinttia, eikä Ranskasta yhtään avoimelle kentälle rakennettua. Sekin ajatus, että troijavallit tulivat tunnetuksi Englannissa anglosaxien, tanskalaisten tai normannien toimesta 1000-luvulla, sitäkautta juontuisivat skandinaavisiin troijakehiin, ei ole aivan poissuljettu. Sellaista esitti jo 1686 historioitsija J.Aubrey, joka oli tutustunut Ole Wormsin aikaisempiin töihin. (4.) Englantilaisten ja pohjoismaisten labyrinttien erot muodossa ja materiaalissa olisivat näin ajatellen vaikeita selittää, ja tämä johtaa etsimään näiden yhteistä alkuperää muusta suunnasta. 1776 esittikin W.Stukeley näkemyksen, että troijavallit ovat jo roomalaisajasta lähtien olleet Britanniassa, ja niiden alkuperää on siis etsittävä Välimeren piiristä. (5.)

Labyrinttimotiivin jäljet johtavat Englannista Roomaan. Englannin maaperällä on nimittäin yhä olemassa fragmentteja roomalaisten rakennusten mosaiikkilabyrinteista, jotka ovat täysin vastaavia muista entisistä Rooman provinsseista tehtyjen samanlaisten löytöjen kanssa: Etelä-Ranska, Sveitsi, Itävalta, Pohjois-Afrikka, etc. (6.) Useisiin näistä sisältyy Minotaurus-taruun liittyvä teksti tai kuva. Nämä roomalaishuviloiden lattialabyrintit eivät koskaan ole troijatyyppiä. Verrattuna myöhempiin italialaisiin ja ranskalaisiin kirkkolabyrintteihin, jotka myös ovat mosaiikkeja eivätkä aina troija-muotoisia, ne muodostavat oman ryhmänsä joka kronologisesti jatkuu myöhäisroomalaiselta ajalta 1200-luvulle, ja maantieteellisesti vastaa tärkeimpiä roomalaisia provinssialueita. Koko tämä ryhmä voidaan sivuuttaa troijaformaatin yhteydestä.

Kuva 14. Minolainen kolikko Kreetalta. Nykyisin British Museumissa,

Kuva 15. Tragliatellasta Italiasta löydettyyn etruskilaiseen maljakkoon kuvattu "ludus Troiae"-kohtaus. Ringbom ei milläänlailla kommentoi ensimmäisen ratsumiehen taakse noussutta sammakkoa, joka ei Suomessakaan ole ollut vailla symbolista merkitystä. Voit klikata tästä kuvan koko ruukusta.

Tutkielmassani spiraaliornamentiikasta oletan Daidaloksen olleen tietoinen nuoraharpin käytön salaisuuksista, ja tuoneen tämän idean Ateenasta Kreetaan. Täällä hän rakensi suuren labyrintin, ja näytti Ariadnelle, kuinka nuoraa voidaan käyttää johtolankana. Kuten Illiaadin XVII laulussa kerrotaan, hän järjesti tanssipaikan, choroksen, jolla Minotaurukselta vapautetut neljätoista ateenalaista nuorukaista ja neitosta tanssivat Teseuksen ja Ariadnen johdolla. On ihmetelty, mitä sana choros tässä yhteydessä merkitsee. Oliko se itse tanssi, jonka Daidalos järjesti, vai vain tanssin suorituspaikka? Choros on myös tragedioiden laulava joukko, kuoro. Kristillisissä kirkoissakin on käytössä kuoro, mutta sekin on vanhempien temppelitanssien, kuorotanssien ja ympyrätanssien seuraaja.

Daidaloksen choros on täytynyt olla määrätynlaiselle tanssipaikalle järjestetty tanssi. Mutta voiko tämä tanssipaikka, joka sadun mukaan ensimmäistä kertaa järjestettiin Ariadnelle ja onnellisesti pelastuneille ateenalaisille nuorille, voinut olla samankaltainen, kuin "jungfrudansen" Utössä, josta kerrotaan että korkea-arvoinen vanhapiika on antanut asettaa ko. kivitarhan?? "Sedan hon, utsatt för en häftig storm, med sina skepp lyckats uppnå Utö säkra hamn, anställde hon med sina tärnor och svenner lekar på stranden" (7.)

Kun ensimmäistä kertaa työskentelin tämän kysymyksen parissa, en vielä tuntenut troijafiguuria käsittelevää kirjallisuutta. Löydettyäni Otto Benndorfin (8.), löysin myös vastaukset moniin avoimiin kysymyksiin. Benndorf oli ensimmäinen joka yhdisti Suomen ja Pohjois-Euroopan troijakehät roomalaisiin troijapeleihin ja jopa kreikkalaisiin labyrinttitansseihin. Jos oletamme, että Daidaloksessa näemme nuoraharppi-metodin edustajan, ja nauha tai köysi on toiminut apuvälineenä säännölllisen choroksen, "jungfrudans"-kehän, rakentamisessa, voimme Benndorfin tavoin todeta: Nauha vastaa Ariadnen lankaa. Kun lanka on nyt liitetty yhteyteen Minotaurus-labyrintin kanssa, voidaan pohtia Teseus-sadun mainitsemaa labyrintti-seikkailun jälkeistä tanssia. Mitä siis tiedämme nauhatansseista Kreikassa, ja myös pohjolassa, Saksassa ja Englannissa.

Kreikkalaiset kertoivat, että se tanssi, jonka Ariadne oppi Daidalokselta, elää Deloksella Afroditen kunniaksi suoritettavana hyvin monimutkaisena tanssina, Geranos-nauhatanssina. Katkelmia Deloksen temppelin tileistä on säilynyt. "Hekatombion"-kuukauden tositteista on löytynyt kuluerä nauhoista Ariadne-Afrodite -juhlan kuorotanssiin osallistujia varten,(9.) Tämän todisteen lisäksi meillä on antiikin kirjailijoiden mainintoja geranos-tanssista.(10.) Menemättä siteeraamaan heitä lainaan muutaman sanan Fritz Weegeltä (11.). Hän muistuttaa ensin Lukianoksen sanoista, että mitään uhritoimitusta ei toimeenpantu Deloksella ilman laulua ja tanssia, ja jatkaa:

"Mutta kuuluisin tämän lajin tanssi Deloksella oli Afrodite-juhlien aikana esitetty geranos eli "nauhatanssi", jonka Teseus kuuluu tanssineen palauttuaan Kreetalta voitettuaan kreetalaisen Minotauruksen. tämän tanssin kiemurat olivat niin monimutkaisia, että niitä pidettiin kreetalaisen labyrintin jäljittelynä. Sen vuoksi oli köysi välttämätön, että pidettäisiin järjestys tanssin kiemuroissa. Geranulkoksen johdolla nuorukaiset ja neitoset liikkuivat toisiaan käsistä pitäen ympäri sarvenmuotoista alttaria, jolla seisoi ikivanha Afroditen kuva, jonka Ariadne oli antanut Teseukselle mukaan matkalle, nuorukaisten laulaessa pyhää hymniä neitojen astellessa ääneti Jumalattaren kuvan ympärillä. Tämä oli alkukantainen Ariadne, tanssinhaluinen Jumalatar itse, jole Daidalos rakensi Knossokseen ihmeenkauniin tanssipaikan, jolla nuorukaiset ja neidot käsikkäin esittivät ympyrätanssia.

Kerrotaan, kuinka argonautit kahdentoista päivän myrskyn jälkeen saivat kuullakseen ennustuksen kaartelevalta merilinnulta etsiä maata uhratakseen Dindymos-jumalattarelle. Hän kieppui nauhana tuulessa yli meren ja maan". Argonautit tekivät kuten heille oli sanottu, ja purjehtivat rannikolle, missä oli Jumalattaren "piikivinen alttari", ja nuoriso "hyppi (alttarin) ympärillä, ja alkoi tanssia aseineen kehätanssia lyöden miekoillaan kilpiinsä". Tämän jälkeen myrsky asettui (13.).

Roomalalaisilta klassikoilta tapaamme sanankäänteitä, jotka todistavat nauhatanssin esiintymisestä heidän aikanaan. Livius (27, 37, 14) kirjoittaa juhlallisesta kulkueesta, joka järjestettiin 207 eKr. Juno Reginan kunniaksi. Joukko neitosia esitti tällöin torilla tanssin pitäen köyttä käsissään (per manus reste data). Terentiuksen huvinäytelmään "Adelphi" sisältyy repliikki: "Sinä voit tannsia heidän mukanaan pitäen nauhaa käsissä" (inter eas restim ductans saltabis). Vielä Aelius Donatuksella takautuu tässä tarkoitettu tanssi "köyteen, jolla puuhevonen vedettiin Troijaan käsikkäin ympyrätanssia tanssien."(14.)

Uudemmissa kommenteissa Terentiukseen todetaan: "Köydellä on hyvinkin voinut olla antiikin tanssissa sama tarkoitus kuin käsien liittämisellä, pitkällä nauhalla tai kukkaköynnöksellä nykyisin,niin että tanssijat sen avulla muodostivat pyörän, kiemuran tai muun kuvion." (15.)

Voimmekin nyt tarkastella myöhempien aikojen kansatansseja, ja etsiä niistä yhteyksiä muinaisiin tanssimuotoihin. L.Becq de Fouquiries, 1873, kiinnitti huomiota Kreikan saaristossa ja Etelä-Ranskassa esiintyviin ympyrätansseihin, jotka labyrintinomaisine muotoineen toivat mieleen Teseus-sadun.(16.) Jopa Arthus Evans mainitsee Kreetalta paikallisia tansseja, joissa tanssijat ovat kiinni toisissaan liinojen avulla.(17.) Piirustus vuodelta 1838 esittää sellaista tanssia, jonka kuviot noudattavat täsmällisesti labyrintin muotoa.(18.) Sisiliasta löytyy vielä "il ballo della cordella". Se tapahtuu korkean tangon ympärillä, johon on sidottu nauha ja osanottajat pitävät nauhaa tanssiessaan tangon ympärillä.(19.) Tutkijan kannalta kiinnostavinta on, että vastaavia tansseja löytyy myös pohjolasta.

Osaan III

1. Matthews: s.92 / Krause: s.38 2. Matthews: s.161 3. Matthews: s.176 4. J.Aubrey: History of Surrey, Vol. V, 1719, 1686; Matthews: s.152 5. W.Stukeley 1776; Matthews: s.22.. 6. Matthews: s.46 7. L.W.Fagerlund: Anteckningar on Korpö och Houtskär socnar, Helsinki 1878 8. Otto Benndorf: Kunsthistorische Ergänzungen zu Max Büdinger. Die römischen Spiele und der Patriciat i Sitzungsberg... Wien 1891 9. Martin P. Nilsson: Griechische Feste von riligiöser Beteudung, Leipzig 1906(A> 10. Kallimachos: Delos-hymni v. 303-314; Plutarkhos: Theseus 21, Pausanias IX,... 11. Fritz Weege: Der Tanz in der Antike, Halle/Saalc 1921, s.61 12. Plutarkhos: Theseus 21; Suoritettaessa tanssia keratonin ympärillä, alttari "koostui pelkästään vasemmasta sarvesta." Krause huomauttaa, että Plutarkhoksen kuvaus ja muutamat sanat Kallimachoksen Apollon-hymnissä (v.55-64) antavat ymmärtää, että alttari ja sen ympäristö on asetettu sarven muotoon. Pohdittaessa, kuinka sarvet voidaan yhdistää , tuntuu houkuttelevalta ajatus, että molemmat sarvet liittyivät toisiinsa niin, että muodostui yhtenäinen kaari. Juuri siksi käytettiin vain toisen sivun sarvea, jonka avulla spiraalin kiemurat voitiin tarkasti ja säännöllisesti suorittaa. 13. Krause: s.276 14. Tämän merkittävän yhteyden nauhatanssista Troijan hevoseen lienee Donatus löytänyt vanhemmasta lähteestä, arvelee Warnecke: Pauly-Wissowa, Real-Encyclopädie art. Tanzkunst, sp. 22442. Tryphiodoros (352) vertasi myös geranostanssia näkymään puuhevosen vetämisestä Troijaan. W.F.Knight: Maze Symbolism and the Trojan Game, Antiquity, 1932, s.447. Tässä yhteydessä saavat nämä todisteet merkityksensä. Paitsi että ne osoittavat myöhäisantiikin ihmisten harrastaneen nauhatanssia, geranosta, ne myös osoittavat yhteyttä Troijaan, joka meille muistuu troijaleikki-nimityksessä, ja jossa antiikin kirjailijoiden ajatukset yhä viipyivät. Vergiliuksesta (Aeneiden 5, 596) lähiten on yleisesti hyväksytty "ludus Troiaen" periytyminen troijalaisilta, samanaikaisesti kun nykyaikaiset tutkijat pitävät tätä alkuperää täysin poissuljettuna. Yleisesti käsitetään myös sanan troia tulevan varhaislatinan truare tai troare, tarkoittaen "eloisaa, jatkuvaa liikettä". 15. A,SPENGEL: Die Comödien des P.Terentius, Bd. II, Berlin 1879, s.87; Terentiushan tarkoittaa tiettyä tarkkaan määrättyä tanssia, kuorotanssia, jota esitettiin kreikkalaisissa komedioissa. Eräiden Aristofaneen sanankäänteiden perusteella on uskottu, että tähän tanssiin sisältyy köysi jota tanssijat pitävät käsissään. Lopulta Schnabel, Kordax, München 1910, on osoittanut tämän päätelmän vääräksi. Walnecke / Pauly-Wissowa, Real Encyclopädie, Bd.XI, art kordax, sp. 1884. 16. L.Becq de Fouquiries: Les jeux des anciens.. Paris 1873; S.Nordström / Nord.familjebok, 1885, art. Labyrint. 17. Arthur Evans: The Palace of Minos, Vol.III, London 1930 s.76 18. La danse candiote i Magasin Pittoresque, 1838, Nordström 19. Giuseppe Pitre: Bibliotheca delle Tradizione popolare siciliane, vol.25, 1913