Janiksen vastuualuetta olivat metsät, eli hänen roolinsa lähenee "Greenman"-hahmoa. Jumis huolehti pelloista, eli hän liittyy maanviljelyyn ja vastaa peltojen viljavuudesta. Syksyllä, kun sato on jo korjattu, lätit pitivät pelloilla meinigin, "Jumiksen pyydystys", jolla varmistettiin seuraavaa satokautta. Tämä muistuttaa kovasti Viron setukaisten tapaa siirtää Pekko-patsaan isännyys sadonkorjun jälkeen seuraavaksi kaudeksi sille talolle, jonka edustaja saa yhteisessä riehassa verinaarmun.

Vanhat latvilaiset kansanlaulut, dainat, kertovat paljon vanhoista jumalista ja pakanallisista juhlista, ja menoista joilla yhteisölle tärkeille asioille haettiin tukea näkymättömästä maailmasta.

"Liettualaiset ja latvialaiset lähteet eivät erittele kristinuskoa edeltäneitä jumalia kahteen ryhmään, kuten Vaanerit ja Aasat Skandinaaviassa. Pikemminkin Vanhan Euroopan matristiset ja indoeurooppalaiset patristiset jumaluudet ovat olleet samaa kokonaisuutta vuosituhansia, hiukan sekoittunen. Balttilainen Dievas, indoeurooppalainen loistavan taivaan jumala, ukkosjumala Perkunas, ja Velinas tai Vels, kuoleman ja maanalaisen jumala, eivät voineet muuttaa vanhoja eurooppalaisia jumalattaria rakastajattarikseen, vaimoikseen ja tyttärikseen.

Laima, elämän antaja ja kohtalo, ei esiinny Dievasin vaimona, vaan samanarvoisena kumppanina, jotka molemmat osallistuvat viljelysten siunaamiseen keskikesän päiväntasauksena. Maa-äiti Zemyna on vahva peltojen ja ihmisten hedelmällisyyden jumalatar. Indoeurooppalaisiin assimiloitumisen jälkeen kansanperinne on yhdistänyt hänen hedelmöitymisensä ukkosjumala Perkunakseen, kevään ensimmäisten sateiden ja salamointien kautta tapahtuvaksi. Tämä on Zemynan mytologiassa selvästi patriarkaalinen piirre. Ragana, nyt noita, oli alunperin kuoleman ja jälleensyntymän jumalatar. Hänen magiikkansa ja shamanisminsa leimaa indoeurooppalaista Velinasia, kuten Freya Odinia.

Indoeurooppalaisperäiset jumaluudet assosioituvat hevosiin, karjaan, aseisiin ja fyysiseen voimaan. Vanhan Euroopan jumalattaret ottavat luovan energiansa vedestä, maasta, kuusta, kivistä ja kasveista. Heidän klaanejaan johtavat kuningattaret. Joillakin jumalattarilla on miespuolinen kumppani, usein veli. Sosiaaliset suhteet ovat siis tyypillisen matrilineaariset. Heidän olemuksensa on kaksi- tai kolmijakoinen, kuten neoliittisena aikana. Sama jumalatar voi esiintyä sekä nuorena että vanhana, äitinä tai tyttärenä, tai sisaruksina. Hän voi olla elämän antaja tai tuhoaja. Kolmois-jumalatar näyttäytyy kolmena kohtalottarena tai kolmena valkoisena naisena."

Balttilaiselle uskonnolle oli siis tyypillistä eurooppalaisten ja indoeurooppalaisten elementtien skandinaavis-germaanista mytologiaa riidattomampi yhteensulautuminen. Ukkosenjumala on täälläkin (sateen muodossa) peltojen hedelmöittäjä, ja kumppaninsa on itse Maa-Äiti, kuten näyttää Suomessakin olleen. Kesäpäivän tasauksen myyttinen pari on luontevasti Auringon tytär ja kumppaninaan vuorottelee Janis ja Jumis, joiden vastuualueet poikkeavat toisistaan. Vanhempaa ja uudempaa myyttikerrostumaa?

Zemes Mate, Liettuan Zemyna, on itse Äiti-Maa. Zeme (baltt.), zemlja (slaav.), tarkoittaa maata, ja maa on jumalattaren nimenä myös lännempänä: Eostre (keltt.), Bertha, Hertha (germ.), Iord (Ruotsi)ovat miltei identtisiä maata tarkoittavien sanojen, earth (engl.) ja jord (ruots.) kanssa. Jatkumo ei kuitenkaan ole indoeurooppalainen, vaan mitä ilmeisemmin Euroopassa alkuperäisempää kantaa.

Kantabalttilainen "zeme" näyttää myös olevan Suomi- saame- Häme- -sanueen taustalla. Kalevi Wiikin mukaan länsi-Suomeen vasarakirves-kulttuurina muuttaaneet kantabaltit käyttivät tätä sanaa alueesta, jolla asuivat. Sitten sana lainautui kampakeraamikkojen myöhäis-kantasuomeen, ja kanta-saameen tietyssä järjestyksessä jättäen kunnekin ääntämysssääntöjen mukaisen muodon. Wiikin näkemys vaikuttaa hyvin perustellulta, mutta prosessia voisi tarkastella siltäkin kantilta, että lainautunut sana on tarkoittanut Jumalatarta. Tällöin erinäisten historioitsijoiden Suomeen ja lähialueille sijoittamat "Terra Feminarumit", ja Tacituksen tietämä "jumalten äitiä" kunnioittava Itämeren itäpuolinen kansa, putoaisivat lokeroihinsa.

"Maa-äitiä on kunnioitettu suurten kivien kruunaamilla vuoren huipuilla. Tälläiset kivet esittävät omphalosta, maan voimapiirin keskuskiveä, tms.. Maa-äitiä on kunnioitettu samoilla tavoilla monissa muinaisissa kulttuureissa eripuolilla Eurooppaa. Bretagnessa hän ilmestyi kukkuloille, joita koristi Omphalos, ja Hänet on kuvattu megaliittisiin käytävähautoihin. Kreetassa, Britteinsaarilla ja Baltiassa Hän oli myös pyhä vuori. Läntisessä Liettuassa suuri kivi kruunaa Rambynasin pyhän kummun Nemunas-joen rannalla. Kumpua pidettiin pyhänä tietojen mukaan ainakin neljännelletoista vuosisadalla. 1500-luvulla kerrotaan, että naisten jotka hakivat hedelmällisyyttä Rambynasista, tuli olla hyvin puhtaita.

Nämä Äiti-jumalattaren kivet eivät olleet korkeita pilareja, vaan suuria ja tasalakisia. Saksassa ja Skandinaaviassa suuret laakeat kivet, joilla oli kiilloittunut pinta, tunnettiin laajalti "Brautstein" tai "bridestone" -nimillä. Nuoret vaimot vierailivat näille kivillä, ja asettuivat niiden päälle hedelmällisyyden toivossa. Roomassa oli suuri tasainen maahankaivettu kivi, joka oli omistettu Ops Consivalle, roomalaiselle maan hedelmällisyyden jumalattarelle. Kivi pidettiin oljilla peitettynä, ja paljastettiin vain kerran vuodessa, sadonkorjuu-juhlan ajaksi. 1500 vuotta myöhemmin jesuiittojen raportit kertovat samasta traditiosta Liettuassa. A.D. 1600 he kuvailevat suurta tasa-päällyksellistä kiveä kaivettuna maahan ja peitettynä oljilla. Kivestä käytettiin nimitystä "deives", jumalatar."