|
|
Palaako "Suuri Jumalatar"?
Heijastuksia neoliittisesta
Euroopasta
Will the "Great Goddess" Resurface?:
Reflections in Neolithic Europe
 |
Esittelemme lisää Marija Gimbutasin kirjojen herättämää keskustelua. Olemme suomentaneet tähän tyypillisen ja helposti internetistä löytyvän artikkelin, joka esittelee Gimbutasin kirjoissa esitettyjä hypoteeseja, mutta kummallisella tavalla. Kirjoittaja olettaa "Jumalatar-liikkeen", jonka hän itse määrittelee omiin (vasta)näkemyksiinsä sopivaksi. Sitten hän kritisoi. |
| Monet viimeaikaisen "Great
Goddess" -liikkeen kannattajat ovat katselleet arkeologiaa siinä toivossa,
että sen kautta saataisiin vahvistus heidän näkemyksilleen
aiemmasta uskonnollisesta ja sosiaalisesta utopiasta. (Heti haksahdetaan
läpinäkyvään mielikuva-vaikuttamiseen.käänt.huom.)
Tämä oli muka rauhaarakastava tasa-arvoinen yhteiskunta, joka
levittäytyi kaikkialle Eurooppaan, missä vain kunnioitettiin
Äiti-Jumalatarta uskonnon keskeisenä hahmona. Arkeologian todisteiden
mukaan Euroopan neoliittisen löytöaineiston tuhansista artefakteista
suurin osa onkin erilaisia jumalatar-esineitä.
Huolimatta jumalatar-liikkeeseen kohdistuneesta (asiattomasta.käänt.huom.) kritiikistä se on jokatapauksessa myötävaikuttanut monien arkeologien asenteiden avautumiseen ja sivilisaation määrittelemisen ehtoihin. Jo suhteellisuuskin edellyttää, että tämä uusi näkemys muinaisista sivilisaatioista on nyt päässyt esiin, sillä naiset ovat vihdoinkin saaneet äänensä kuuluviin arkeologian miesvaltaisella kentällä. He inttävät (insist), että ala on nyt muuttunut enemmän objektiiviseksi molemmille sukupuolille jaettuna, haastajien kritisoidessa metodologiaa uusista asemistaan käsin, -ja tulkiten arkeologisia löytöjä feminististä lähtökohdista. Kritiikki vastaa myös monien uskovien tarpeeseen asettaa Jumalatar asemaansa niin menneisyydessä, kuin nykyisen pakanuuden osatekijänä. Jumalatar-liikkeen johtava pioneeri on arkeologi Marija Gimbutas, joka on viettänyt kolmekymmentä vuotta tutkien kulttiesineiden kuvioita ja symboleja (-eikä puuhannut mitään muuta? käänt.huom.) , ja myös kehittänyt arkeomytologista tutkimusta verratessaan arkeologian tietoja mytologiaan ja folkloreen. Hän uskoo, että avain menneisyyden ymmärtämiseen on poikkitieteellisessä tutkimuksessa. Gimbutasin "The Language of Goddess" on herättänyt paljon kiistelyä, johtuen artifaktien symbolien tulkinnoista: "Hänen teoriansa artifaktien merkityksestä on sellainen, että mikä tahansa sopii hänen määritelmäänsä uskonnollisesta merkityksestä." (Linnekin) Arkeologi Ruth Tringham on myös kritisoinut Gimbutasin metodia siitä, että hän punoo faktat ja löysät tulkinnat feministiseksi näkemykseksi ilman pidäkkeitä: "(figuureita käsitellessään)... hän näyttää omaksi ilokseen kontrastin Vanhan Euroopan rauhanomaisen luonteen ja sen tuhonneen yhteiskunnan välillä." (Tringham 96) (Onpas sukkelaa. Puolitotuuksien ja löyhän yhdistelyn vaara lienee kuitenkin lähellä? käänt.huom.) Gimbutas katsoo, että on kaksi uskonnollista systeemiä, matristinen gylaninen (rauhanomainen jumalatar-yhteiskunta) ja androkraattinen (riidanhalunein, patriarkaalinen). Matristiset gylaniset symbolit on edelleen jaettu alijärjestelmiksi, jumalattaren funktion perusteella: Elämää antava, uudistava, ikuinen, maa-, kuolema-, ja regeneraatio tai energia ja hajoaminen. Kuten vesi on virtaavan elämän arkkityyppi, Gimbutas julistaa sen olevan Äiti-Jumalattaren edustaja elämän antajana. Varhaisin symboli ihmiskunnan historiassa on zig-zag -viiva, jota neanderthalilaiset käyttivät jo noin 40 000 BC, jonka Gimbutas tulkitsee vettä esittäväksi. "M" on oletettu zig-zagin lyhennelmäksi. Toinen symbolien kategoria, mikä hän katsoo Jumalattareen liittyväksi, on kulmaviiva, "V", symbolit joiden otaksutaan edustavan lintujumalarta. "V:n" oletetaan olevan yksinkertaistettu versio häpykolmiosta käsittäen myös munajohdinten hahmon. Monissa lintu-figuureissa on tälläisiä merkkejä. Maalatuissa saviastioissa Sesklo-kulttuurista Thessaliassa 6000 -luvulta BC ja varhaisten Starcevon ja Karanovon kulttuurien 5000 BC esineistössä on näitä merkkejä. Linnunmuotoisissa astioissa, "askoi", jotka ovat lintu-nais -hybridejä, on V- ja kulmaviiva-merkkejä ja V-kaulaketju. (Tämän opponeeraajan metodi on luetella Gimbutasin esittämiä yksityiskohtia antaakseen lukijalle vaikutelman, että "kun hän tietää kaikki nämä ruukunsirpaleet tms., ja silti ei usko po. teoriaan, teoriassa täytyy olla vikaa". Simppelia mielikuva-vaikuttamista.käänt.huom.) |
|
|
Maltan 3000 BC Tarxienin polttohautausmaan löytöjen "solmio"-kuvioilla lienee joku yhteys näihin lintu-nais-figuureihin. Lintujumalatar on myös yhdistettävissä megaliittimonumentteihin, mitkä myös ovat voineet olla rukouksien ja kunnioituksen kohteina. Hautoihin jätetyt lahjat voidaan myös joskus tunnistaa Lintu-Jumalattareen liittyviksi, kuten orkneyläisen megaliittihaudan 735:n linnun luut. (Everson) Äiti-jumalatarta ei yhdistetä ainoastaan lintuihin, vaan myös moniin muihin eläimiin.
Tapa, jolla eräiden figuurien silmät on kuvattu pöllöjen silmien kaltaisiksi on johtanut Gimbutasin päätelmään, että Äiti-Jumalatar voidaan yhdistää pöllöön. (Eikö ole muuta todistetta? käänt.huom.) "M" on toinen lyhennelmä zig-zagista. "V"-symboli on myös löydetty rituaaliastioista ja miniatyyri-asetelmista, kuten "M" on löytynyt vesisäiliöistä, minkä Gimbutas katsoo todistavan tulkintaa "M:stä" veden merkkinä. Kulmaviiva, "V:n" kertautuva muoto, esiintyy usein meanderin yhteydessä, mikä on myös veden symboli. Joissakin linnunmuotoisissa naisfiguureissa etupuoli on kuviontu kulmaviivoilla ja takaa meandereilla. Paleoliittisessa (alkutekstissä virheellisesti "neolithic".käänt.huom.) norsunluu-esineessä Mezinistä Ukrainassa yhdistetään myös kulmaviiva meanderiin. Neoliittiset Pavlovin ja Vincan pienoispatsaat 5000-4500 BC yhdistävät myös Jumalattaren veteen, mikäli niiden tulkinta naispuoliseksi jumaluudeksi, jonka vartalon yli virtaa puro, on oikea. Kuten voidaan nähdä, monet näistä symboleista on tulkittu liian subjektiivisesti. (Miten niin? käänt.huom.) Tyyppiesimerkki Gimbutasin tulkintatavalle on härän pään määrittäminen jumalatarta edustavaksi hahmoksi sen kohtua ja munajohtimia muistuttavan muodon perusteella. Tälle näkemykselle ei selvästikään ole mitään tieteellistä perustelua (Nyt kirjoittaja näyttää uskovan detalji-maratoninsa riittäneen sellaiseen arvovaltaan lukijan silmissä, että hän voi väittää puutaheinää. Esitelkööt rinnakkaisen tulkinnan näille lukemattomille feminiinisissä yhteyksissä esiintyville bukranium-kuville, mutta sellaista ei ole. käänt.huom.) , mutta vaikka monet Gimbutasin kriitikot epäonnistuvat tämän osoittamisessa, hänellä ei ole esittää näkemyksensä tueksi faktoja vaan ainoastaan hypoteesejä. (Näinhän tieteessä edetään.käänt.huom.) Aikana jolloin olemassaolo oli jatkuvaa taistelua, elämä näyttäytyi ihmeenä, jota tuli herkeämättä säilyttää ja varmistaa lisääntymisen kautta. Tämä olemassaolon kamppailu antoi Jumalattarelle roolin uudistumisen edustajana, ja ikuiselle maalle sen erityisen tärkeyden. Maa-Äiti tai hedelmällisyyden jumalatar onkin usein esitetty pulleavatsaisena raskaana naisena, kuten Lausselin ja Dordognen löydöissä Ranskassa ja eräissä Ukrainalaisissa figuureissa 7000-6000 B.C. Näissä raskaana olevaa naista esittävissä pienoispatsaissa on usein kaksoisviivoja, jotka Gimbutasin mielestä kuvaavat mahdollisesti äidin ja lapsen voimaa. Vinoneliö, jonka sisään on piirretty piste, esiintyy myös po. figuureissa, ja nimenomaan vatsan kohtaan merkittynä. Gimbutas tulkitsee tämän kuvion kohduksi jossa on lapsi. |
|
Vinca-kulttuurissa raskaanaolevilla figuureilla saattoi olla emakko-naamio , liittyen sian käsittämiseen hedelmällisyyden edustajana nopean lihomisensa (ja sikiämisensä.lat.huom.) ja ravitsevuutensa vuoksi. Gimbutas tekee myös johtopäätöksen, että neoliittisten eurooppalaisten haudat ovat esittäneet naisellista häpyaukkoa, ikäänkuin vainajat olisi haudattu Maa-Äidin kohtuun. Hän ei kuitenkaan esitä vakuuttavia todisteita tälle näkemykselleen, -paitsi että haudat ovat joskus munan muotoisia. (Kirjoittaja mitä ilmeisimmin inttää tässä vastoin parempaa tietoaan. Suomenkin ainoa kivikautinen luurangon säilyttänyt hauta on sikiöasentoinen. Mielikuva uuden syntymän odottamisesta Maa-Äidin kohdussa on loogisin tulkinta. Megaliitti-kummut yhdistetään Jumalattareen tms. jopa irlantilaisessa ja orkneyläisessä kansanperinteessä, eli vanha tieto neoliittisten hautojen kohtu- tai jumalattaren keho -luonteesta on jopa säilynyt. käänt.huom.) Vielä kauempaa
haettua on yhdistää joidenkin punaiseksi maalattujen hautojen väri äitiyden elämää uudelleenluovaan ominaisuuteen. (Jopas jotain. Suomen arkeologit ovat autuaan tietämättöminä Gimbutaksen ympärillä käytävästä kähinästä tulkinneet kivikautisten "punamultahautojen" värin elämän symboliksi. käänt.huom.)
Tämä oletettu Suuri Jumalatar tai Äiti-Jumalatar -uskonto ulottui eri kulttuureihin kaikkialla Euroopassa. Naiset toimivat henkisinä vaikuttajina, mikä ei välttämättä ole sama asia, kuin että he olisivat olleet myös yhteisöjen poliittisia ja sosiaalisia johtajia. Kirjassa "The Civilization of the Goddess" Gimbutas esittelee niitä kohteita, joissa hänen tietojensa mukaan on todisteita jumalattaren kultista. Pohjoisen Kreikan Sesklo-kulttuurin kuvataide ja saviastiat ovat yksi tälläinen esimerkki. Noin 6400 B.C. ajalta säilyneissä astioissa on koristeluna liekkejä, triangeleita, zig-zagia, vinoneliöitä ja porrasviivoja, joiden Gimbutas olettaa olleen Suuren Jumalattaren symboleita, erityisesti hänen lintu- ja käärme-jumalatar -olomuodolleen liittyen veteen. Achileionista löydetyistä 200:sta savifiguurista 132 löydettiin temppelistä. Yhtäläisyyksiä Jumalattareen muualla Euroopassa löytyykin: "Suuren Äidin kunnioitus oli mitä ilmeisimmin elävä kultti koko mantereella varhaisimmista ajoista alkaen, mitä ei todista ainoastaan kulttiesineet ... vaan myös varhaisemman esineistön maalaaminen punaisella okralla." (Nagar) Nähtävästi tämä punaisella okralla maalaaminen on yhä käytössä joissakin uskonnollisissa rituaaleissa, osoittaen jatkuvuuttaa em. feminiinisiin figuureihin. Gimbutasin hypoteesit koskevat yksinomaan Jumalattaren palvonnan tapaa ja paikkoja, ei itse Jumalatarta jota palvottiin. Raskaanaoleva Jumalatar on aina löydetty joko (temppelin) korokkeelta tai läheltä leivinuunia, mistä Gimbutas tekee sen johtopäätöksen, että joitain Jumalattaren variaatioita kunnioitettiin temppeleissä, ja toisia kotitalouksissa. (Varsin loogista. Myöhemmissä paremmin tunnetuissa uskonnoissakin esiintyy "isompia" ja "pienempiä" jumaluuksia ilman että kyse on hierarkiasta. Palvontatilanteen arkipäiväisyys tai juhlallisuus l. arjesta erottuminen aiheuttavat po. moninaistumista eri lähestymistilanteiden mukaan. Esim: Mari -- Laminak baskeilla. käänt.huom.) Starcevo-kulttuurilla keskiseltä Balkanilta oli 5900 - 5800 B.C. hienostuneita saviastioita, joiden muodot muistuttavat lintuja. Karanovo-kulttuurin monilla figuureilla on myös Lintu-Jumalattaren, raskaan jumalattaren tai jäykän alastoman naishahmon muoto, tai ne ovat eläimenmuotoisia. Kuolema ei aina ollut pelättävä asia muinaisissa kulttuureissa, koska jälleensyntymä lupasi uuden elämän kuoleman jälkeen. Eräs ilmeisin kuoleman symboli olikin korppikotka. Temppelimaalaukset Catal Hoyukissa esittävät korppikotkia syömässä kuolleiden päitä. (Taas väärinkäsitys: Maalausten vainajat ovat päättömiä, koska päät irroitettiin ennen vainajan asettamista haaskalintujen l. Lintu-Jumalattaren syötäväksi. käänt.huom.) Maalauksen korppikotkat esittävät nähtävästi Jumalatarta, koska niille on kuvattu ihmisen jalat. Jumalatar kuoleman edustajana on esitetty pöllön hahmossa mm. Unkarissa ja Lemnoksella Kreikassa 3000 B.C. pöllönmuotoisissa hauta-uurnissa, joissa on lisäksi navanmuotoisia merkkejä tai häpykolmio. Kuolema-teema voidaan myös nähdä jäykissä alastomissa figuureissa. Nämä figuurit on useimmiten tehty luusta tai norsunluusta, minkä Gimbutas päättelee viitanneen kuolemaan, kuten luiden valkoinen värikin, koska luut yleensä ovat nähtävissä ainoastaan kuolleilla. Näitä jäykkiä alastomia ("stiff nudes") nais-figuureja esiintyi Hamagian, Karanovon ja Cucutenin kulttuureissa. Jumalattaren naamio viittaa suoraan yhteyteen kuolemaan Karanovon kalmistossa Bulgariassa. 16:ssa 81:stä tutkitusta haudasta on löydetty 4000 B.C. ajoitettuja naamioita, joiden piirteet eivät ole inhimillisiä. |
|
|
Jälleensyntymän tai uudistumisen symbolina muna on tunnettu tänäkin päivänä. Useimmissa kulttuureissa muna muodossa tai toisessa juhlistaa tulevaa kevättä ja kasvullisuuden elpymistä. Muna on löydetty astioista, vesisäiliöistä ja figuureista, ja toisinaan sillä on yhteys veteen ja härkään. Maltalainen vati, ajoitettu noin 3000 B.C., sisältää kaikki kolme Jumalattaren symbolia. Käärmeet, perhostoukat ja kaikki eläimet jotka luovat vanhan nahkansa, ovat esimerkkejä Jumalattaren uudelleenluovasta voimasta, ja näitä voidaan löytää po. astioiden kuvituksesta Jumalattaren symbolien yhteydessä.
(Viereinen ukrainalainen pääsiäismuna, "pysanka", toistaa koko Eurooppaan levinneitä vanhoja koriste-teemoja, joilla on suora yhteys neoliittisten jumalatar-figuurien ornamentteihin. Todiste Jumalatar-uskonnosta nykyajan arkipäivässä. käänt.huom.) |
|
Jumalattarella energiana ja hajottamisen voimana oli symboleja, jotka "liikkuivat joko edestakaisin tai kiertoliikkeessä symboloiden ajan syklisyyttä. Ajan syke vaatii elämän energian jatkuvaa virtaa jatkuakseen." (Gimbutas; The Language of the Goddess, s.277) Spiraali ilmentää käärmettä, joka on elämän syklisen muodon arkkityyppi. Spiraali esiintyy ensimmäisen kerran symbolina Kaakois-Euroopan saviastioissa seitsemännellä vuosituhannella B.C.. (Taaskin väärin. Spiraali löytyy uskonnollisessa käytössä mammutinluu-kiekosta n. 20 000 eKr. Baikal-järven seudulta, ja myös suomalaisten mammutinmetsästäjä-esivanhemmilta n. 12 000 eKr. Ukrainasta. Myös Gimbutas mainitsee jälkimmäiset löydöt, ja kuvaa ne kirjoissaan. käänt.huom.) Spiraali esiintyy myös Maltan megaliitti-temppeleissä 3000 B.C., ja eräissä ainutalaatuisissa feminiinissä figuurien katkelmissa, piirrettynä niiden rintoihin tai häpy-alueelle.
Koukku on ikäänkuin lyhyennetty versio spiraalista, ja on myös löytynyt megaliitti-haudoista läntisessä Euroopassa. Kuun ja kuunkierron symboleja on nähty käärmeiden kiemuroissa, pöllön muotoisissa hahmoissa ja härän sarvissa, liittyen kaikki Jumalattareen. Kirves, toinen elämän uudistumisen symboli, ei ollut käytössä niinkään aseena tai työkaluna, vaan rituaaliesineenä Gimbutasin mukaan. Niitä on löydetty koristeltuina Jumalattaren symboleilla, kolmioilla ja kulmaviivoilla. Kiemurat on käsitetty edustamaan elämän paluuta, rinnakkaisena symbolina käärmeelle, joista toinen tai molemmat on usein kuvattu nais-figuurin rintoihin tai takapuoleen. Vastakkaiset käärmeet on yksi yleisimmistä motiiveista neoliittisissa maljakoissa käärme jommallakummalla puolella suuaukkoa. Cucutenin maalatuissa astioissa tämä teema on tavallinen. Rinnakkaiset viivat energian symbolina voivat toisinaan korvata häpykolmion Jumalattaren energiaan viittaavana symbolina. Gimbutasia on kritisoitu siitä näkemyksestä, että hänen mukaansa eräät eristyneet kulttuurit ovat säilyttäneet jäänteitä indoeurooppalaisten invaasiota edeltäneestä Jumalatar-uskonnosta. (Tämä ei ole yksin Gimbutasin näkemys, ja po. reliikkejä on hänenkin mukaansa myös valtakulttuurissa. käänt.huom.) Esimerkki eristyksessä säilyneestä alkuperäis-jumaluuksien kunnioittamisesta on baskien kansanusko (Everson). Joskin on olemassa yhtäläisyyksiä Jumalattaren muodoissa, tämä ei merkitse yhtäläisyyksiä käytännössä.(Mitä ihmettä? käänt.huom.) Folkloristi Juliet Woods varoittaa näkemästä "paikallisia yhteisöjä aikaisempien periodien (kulttuurin) säilyttäjinä ... mikäli nämä ovat valtakulttuurin ulkopuolella" koska Woodsin mukaan Gimbutasin lähteet ovat vailla asiayhteyttä. (Folklorist Juliet Woods warns against focusing on "rural and fringe societies as preserving survivals of earlier periods . . . [as] they are outside mainstream culture" because Gimbutas' references lack context.) (Woodsin väittämän onkin paras olla vailla mitään käytännön yhteyttä, sillä ko. periaate lyö pahasti korville kaikkea kulttuurien vertailun parissa tehtävää työtä. Karkeasti ottaen Woods varoittaa löytämästä sellaista mitä hänen mielestään ei pidä löytää. Metodin kannalta hänen heittonsa on järjetön, eikä moista höpinää kuulu muissa yhteyksissä kuin Gimbutasista kinattaessa. käänt.huom.) Woods myös korostaa että tavat voivat olla peräisin nykyajalta (Baskit ovat siis lukeneet Gimbutasin kirjoja, ja omaksuneet niistä jumalatar-uskontoa? käänt.huom.), ja sitten kritisoi Gimbutasin esimerkkiä kelteistä esi-indoeurooppalaisena jumalatar-kulttuurina koska monet nykyiset arkeologiset teoriat pitävät kelttejä keskeisenä elementtinä indoeurooppalaisuudessa. (Eläköön teoriat, unohtakaa todellisuus, sanoo Woods. Toisaalta hän on itse muovannut "Gimbutasin teorian" jota hän tässä opponeeraa. Woods lienee nykyisin hyvässä virassa? käänt.huom.) Antropologit ovat niinikään kääntyneet ns. reunakulttuurien, nykyaikaisten puutarhaviljelys-yhteisöjen tms., puoleen etsiessään jälkiä jumalatar-sivilisaation jatkuvuudesta: "...kulttuureja, jotka eivät näytä tuntevan miehen roolia sikiämisessä." (Aelfric). He olettavat että nämä kulttuurit näkivät elämän alkuperän yksin naisessa, minkä on täytynyt johtaa myös naisten sosiaaliseen johtajuuteen yhteisöissä, mikä miellyttänee tämänpäivän feminististä liikettä. Johtopäätökset lienevät oikeat, mutta on epätieteellistä pitää osoitettuna, että naisen vahva asema joissakin nykyisissä reunakulttuureissa todistaisi niin olleen yleisesti 8000 vuotta sitten. (Tämä on 100%:sta asenteellisuutta. Metodina näyttää olevan todisteiden räpelöiminen yksi kerrallaan, ja sitten väittää "ettei tämä yksin todista..." käänt.huom.) Kulttuuri ehkä kunnioitti "Suurta Jumalatarta" ja sitä kautta naista elämän luojana, mutta jossakin muussa kulttuurissa ehkä uskottiin ainoastaan naiseen luojana, mutta ei välttämättä "Suureen jumalattareen". Yksi ei välttämättä tarvitse toista. (Huomatkaa opettavainen sävy. käänt.huom.) |
|
 |
|
|
Eräs kaikkien vakuuttavimmista todistuskappaleista muinaisen jumalatar-keskeisen kulttuurin olemassaolosta on Catal Hoyuk Turkissa. Täällä, alttarit ja temppelit monine Suurta Jumalatarta esittävine savifiguureineen ajoitettuna 7000 B.C., pienoispatsaat, seinämaalaukset joissa monia hänen symbolejaan kuten härkiä, todistavat aiemmasta jumalattaren kunnioittamisesta. (Everest) Magna Materin, Suuren Äidin, kultin katsotaan olevan lähtöisin Catal Hoyukista 6000:n vuoden takaa. Tunnettu kuvapatsas naisesta synnyttämässä valtaistuimella kahden leopardin vartioimana on löydetty juuri täältä. Fryygian Cybele on hänen myöhemmin tunnettu hahmonsa. Roomassa Cybele tuli tunnetuksi leijonilla ja panttereilla ratsastavana maagisena jumalattarena, Magna Materina (..jonka temppeli sijaitsi paikassa nimeltään Vatikaani, mutta siitä enemmän toiste. käänt.huom.) Magna Materin kulttia johti papitar apunaan kastraatti-papit, "gallit", joiden johtajaa kutsuttiin Archigalliksi. Kastraatio symboloi Magna Materin rakastajan, kuolevaisen prinssi Attiksen, kohtaloa. Attis ei voinut vastustaa rakkauttaan kuolemattomaan, ja tuli hulluksi ja kastroi itsensä. Hänen kastraationsa antoi joka tapauksessa maalle uuden elämän (=viljely- ja kasvukauden. käänt.huom.). Toisen tarinan mukaan Attis oli joutunut himokkaan nymfin lähentelyn kohteeksi, ja välttyäkseen olemasta uskoton Pyhälle Äidille, hän leikkasi pois genitaalinsa ja kuoli. (Leeming, Page) (Pakanallisessa parisuhdekäytännössä ei enää harrastettane näin hardcore-uskollisuutta?)
Joka kevät Cybele hautaa hänet synkkän luolan kohtuun ja suree hänen kuolemaansa. Osa Magna Materin rituaaleja oli kastroida ja uhrata härkä, ja laskea sen veret kastettavien päälle (Sandberg), mikä tukee Gimbutasin oivallusta härän ja jumalattaren yhteydestä. Oletus muinaisesta Jumalatar-kulttuurista, ja tämän rauhanomaisen maanviljelys-yhteiskunnan katoamisesta, liittyy indoeurooppalaiseen invaasioon, joka toi Eurooppaan sotaisat hierarkiset yhteiskunnat. Arkeologiset todisteet, mytologiat ja vertaileva kielitiede osoittavat kontrastia ja yhteentörmäystä näiden kahden kulttuurin välillä uskonnossa ja elämäntavassa. Puolinomadiset maahanmuuttajat, "kurgaanit" (Gimbutasin viittaus arkeologiseen "kurgaani-kulttuuriin", eli uudemmassa terminologiassa Jamnaja-kulttuuriin, on joskus muissakin yhteyksissä väärinkäsitetty ko. maahanmuuttajien heimo-nimitykseksi. käänt.huom.), jotka tulivat Dnjeprin alajuoksulta 5000 B.C. ja jatkoivat liikehdintää vielä pari tuhatta vuotta. Migraatio tapahtui kolmena aaltona, jotka venäläiset arkeologit ovat määritelleet: "Varhainen Jamnaja (early Yamna) -kulttuuri" Volgan arolta 4400-4300 B.C. ; "Maikop-kulttuuri" Mustanmeren pohjoispuolella noin 3500 B.C., ja "myöhäinen Jamnaja" myös Volgan arolta 3000 B.C. jälkeen. |
|
James Mellaartin Catal Hüyükista löytämä rituaalitikari. |
Ennen 4500 - 4300 B.C. aseita ei ole löydetty hautalahjoista eikä myöskään puolustuksellisesti huomioituja asuinpaikkojen sijoittamisia kukkuloiden tms. huipuille. Indoeurooppalaisten maahanmuutto toi metallurgian ja aseita, kuten tikarit, nuolet ja jousen. (Vähän yksinkertaistettu näkemys. Metsästysvälineinä nämä oli tunnettu jo kauan, ja po. rauhantilakin on oletettava suhteelliseksi. Agressio ei hallinnut ihmisten elämää, kuten myöhemmin, vaikka sitä onkin voinut esiintyä. Opponentit maalailevat itse "simppeli-gimbutanismin" voidakseen sitten kumota sen. käänt.huom.) Jotkut arkeologit ovat kuitenkin esittäneet, että aseita esiintyi jo ei-indoeurooppalaisissa kulttuureissa: "Mellaart (Gimbutasin työtoveri. käänt.huom.) raportoi, että Catal Hoyukin miesten haudoista on löytynyt aseita: Kivinuijia, obsidiaani-nuolenkärkiä ja heittokeihään kärkiä, ja myös tikari." (Linnekin) Jotkut kriitikot muistuttavat, että myöhemmät kulttuurit, joissa yhä kunnioitettiin Jumalatarta, esimerkiksi keltit, olivat sotaisia (Miller).(...kuten myös nykyisetkin valtauskonnot, joissa arkaaisena piirteenä kunnioitetaan Jumalatarta toisessa muodossa. Wallensteinin katolisen liigan sotilaat toki kääntyivät Pyhän Marian puoleen, ennenkuin ryntäsivät ottamaan turpiinsa Kustaa-Aadolfin hakkapeliitoilta, eikä kukaan väitä heitä vähemmän sotaisiksi. Vanhan uskonnon piirteitä säilyi uusiin oloihin sopeutuneissa kulttuureissa, mm. kelteillä. käänt.huom.)
Varhaisimpiin hevosen käyttöönottoa koskeviin todisteisiin kuuluu veistos, joka on löydetty Volgalta 5000 B.C. ajoitetusta kalmistosta, -kurgaani-invaasion ajoilta. Pii- ja kivitikareita voidaan löytää S´hezzeen kalmistosta kurgaani-invaasion jälkeiseltä ajalta liittyen uudenlaiseen hautaustapaan (Gimbutas). He tekivät kuoppahautoja, joissa puu- tai kivikammio oli päällystetty maakummulla, millaisia ei lainkaan esiintynyt neoliittisessa Euroopassa ennen po. maahanmuuttoa. "Kurgaanit" oletettavasti toivat mukanaan patriarkaalisen elämäntavan aiemman rauhanomaisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan tilalle. |
Joskin todisteet jumalatar-kulttuurista ovat yhä epävarmat (Miten niin?), jumalattaren uudelleentulo voi perustua arkeologisesti kelpoisiin todisteisiin. Uusi feministinen näkemys arkeologiasta on joka tapauksessa edistänyt sivilisaation käsitteen uudelleenhahmottamista. Merkitsi Suuren Jumalattaren kultti matriarkaattia tai ei, on melko selvää ettei siirtyminen patriarkaattiin ole ollut sivilisaation kehityksen edellytys.
|
|
Kommentti:Kun etsii netistä dokumentteja hakusanalla "Gimbutas", löytää useimmiten sivuja joilla esitellään enemmän tai vähemmän pinnallisesti, mutta detaljien vyöryä lukijan silmien eteen mättäen, Marija Gimbutasin hypoteesia kulttuurin murroksesta siirryttäessä "matriarkaatista" "patriarkaattiin". Tässä esitelty kirjoitus on parhaasta päästä, mutta po. aiheen käsittelymetodin suhteen tyypillinen: 1.) Ilmaistaan heti alussa epäluulo Gimbutasin "liian pitkälle menevien" johtopäätösten suhteen. 2.) Esitetään massoittain yksityiskohtia ja argumentteja, jotta lukija vakuuttuu kirjoittajan "asiantuntemuksesta", mutta ei vedetä niistä johtopäätöksiä. Lukijan mieleen jää muistijälki: Kun tuokin tiesi tämän seikan, mutta ei silti vakuutu (esim.) matriarkaatin olemassaolosta, ko. todisteen täytyy olla riittämätön.Lukijalle siis jää mielikuva, että kaikki asiaan liittyvä on jo esitetty (ja menettänyt uutisarvonsa), mutta todisteet eivät riitä johtopäätöksiin. Vaihtoehtoisia selityksiä Gimbutasin ja muiden tutkijoiden esittämille faktoille ei tarvitse tässä metodissa tuoda esille, ja eri yhteyksissä esitetyt vastateesit voivat aivan vapaasti lyödä toisiaan korville, eikä lukija sitä yleensä huomaa. Unohdetaan myös yleensä mainita, että oletus muinaisesta matriarkaatista on esitetty jo paljon aiemmin, ja siitä on jopa kiihkottomasti keskusteltu eräiden esihistoriaa koskevien tietojen ja nykyisten alkuperäiskansojen elämäntavan kohdalla. Havainnot suvun laskemisesta äiti-linjan kautta, naisen asemaa korostavista traditioista ja instituutioista on voitu kuitata tällä otsikolla ilman tieteen sisällissotaa. Eräs syy tähän voikin olla aiempi tapa nähdä nämä ilmiöt kuriositeetteina, joiden olomassaolo todettiin jos tosiasiat niin osoittivat. Gimbutasin julkaisut sattuivat ajankohtaan, jossa tästä aihepiiristä osattiin jo tehdä koko kulttuuria koskevia johtopäätöksiä. Jo Margaret Meadin havainnot erilaisista sukupuolirooli-normistoista eri primitiivisissä kulttuureissa aiheuttivat äläkän, koska selvisi, ettei silloinen länsimainen malli pitää nainen hellan ja nyrkin välissä ollutkaan ainoa mahdollinen ja Jumalan säätämä. Gimbutasin teesit menevät vieläkin pidemmälle. Toinen kiistelty kysymys on Gimbutasin määrittelemän eurooppalaisen indoeurooppalaista maahanmuuttoa edeltäneen kulttuurin, "Vanhan Euroopan", suhteellinen rauhanomaisuus. Tästä aiheesta on nähty ja kuultu simppeleitä karkeistuksia sekä vastustavilta että kannattavilta tahoilta esitettynä. Euroopasta ei ole löytynyt n. 30 000:n vuoden ajalta mitään arkeologisia todisteita ihmisen toiselle ihmiselle aiheuttamasta väkivaltaisesta kuolemasta. Indoeurooppalaisen invaasion jälkeen näitä todisteita on riittävästi: Toistuvasti poltettuja asutuskeskuksia, kylien rakentaminen entisten mukavien maastokohtien sijasta helpoimmin puolustettaville kukkuloille, aseiden esiintyminen haudoissa, jne.. Tämä on hyvin yhteensopivaa sen kanssa, että tunnetuissa eurooppalaisissa uskonnoissa sotaisat jumaluudet on yhdistettävissä indoeurooppalaiseen kulttuurikerrostumaan. Gimbutasin johtopäätökset näyttävät siis ilmeisen oikeilta, mutta ne eivät edellytä sen olettamista, että koko Euroopassa ei ennen indoeurooppalaisten nomadien maahanmuuttoa ollut ainuttakaan asetta tai tapahtunut ensimmäistäkään tappelua. Eräät ilmiöt jo paleoliittisella ajalla, -mm. Pyreneiden ja Etelä-Ranskan kuvaluolien seudut on tulkittu suurten useita "heimoja" käsittävien uskonnollisten kokoontumisien tapahtumapaikoiksi, viittaavat kivikautisten yhteisöjen pyrkimykseen säädellä ristiriitoja ja estää niiden kärjistyminen väkivaltaisiksi. Agression ongelma on voinut olla olemassa, mutta yhteisöt ovat onnistuneet pitämään sen kontrollissa, mistä todistaa kaikki se mitä tiedämme neoliittisen Euroopan kulttuureista. Lähin ja ensimmäisenä mieleentuleva vanhakantainen alkueurooppalaista perua oleva kansanryhmä on Fennoskandian saamelaiset. Vanhat kirjoitetut lähteet nimittävät heitä "sävyisiksi fenneiksi", joiden ei tiedetty koskaan hyökänneen ketään vastaan. Vanhaa rauhanomaista kulttuuriperintöä? Jos ihmisten väliset vihamielisyydet näyttelivät Vanhassa Euroopassa toissijaista roolia, indoeurooppalaisessa maailmassa ne olivat koko yhteiskuntajärjestyksen perusta ja hallitsevan kerroksen tärkein harrastus. Aseiden korottaminen kulttiesineiksi, ja sotaisten jumaluuksien nostaminen pantheonien huipulle on tästä selvä osoitus. Toisaalla näillä sivuilla esitellään näkemys, että po. muutos suhteellisesta rauhanomaisuudesta jatkuvien sotien aikakauteen, jota yhä elämme (lue uutisia), on seurausta ilmastonmuutoksesta, joka aiheutti ravinto- ym. resurssikriisin silloiselle ihmiskunnalle. Maapallon kaikkien asuttaviksi sopien osien ollessa jo käytössä, uuttaa elintilaa sai vain tappamalla naapuriheimon, ja ottamalla tämän laidunmaat tms. itselle. Tämä muutos tapahtui niillä seuduilla, jotka ilmastonmuutos kuivasi ensimmäiseksi, eli indoeurooppalaisten ja seemiläisten nomadien aroilla.
Tutkimuksessa ei koskaan ole päätepistettä, johon tiedon syveneminen absoluuttisesti pysähtyy. Gimbutasin näkemyskään ei siis voi olla tiedon viimeiden sana, mutta opponentti-laumojen mielestä hän on aivan liian pitkällä. "Anti-gimbutaaninen" kirjoittelu netissä ja aikakauslehdissä pyrkiikin hämmentämään Gimbutasin visioista inspiroituneet, niin etteivät he rohkenisi tehdä niistä länsimaisen kulttuurimme perus-sairautta koskevia johtopäätöksiä, vaan jäisivät odottamaan lisätodisteita tms. kuuta taivaalta. Tämä on tehokkaampi tapa ei-toivotun tiedon torjumiseksi, kuin sen suora kiistäminen.
|
 | EDELLISELLE SIVULLE | TAKAISIN ETUSIVULLE | SEURAAVALLE SIVULLE |  |
