Sitten tulin Yhdysvaltoihin, ja sain tilaisuuden opiskella Itä-Euroopan arkeologiaa, ja 1950 aloitin apulaistutkijana Harvardissa, jossa olin 12 vuotta. Hankalluuksia aiheutui siitä, ettei koko USA:ssa ollut ketään, jolla olisi todellista tietämystä Venäjän tai Neuvostoliiton esihistoriasta. Niinpä he pyysivät minua kirjoittamaan aiheesta kirjan, siihen kuluikin 15 seuraavaa vuotta. Sellaisia olivat opintoni.

Rebecca: Huomasitko epäuskoisuutta tätä tutkimustyötäsi kohtaan?

Marija: En, olin siihen aikaan yksi arkeologi muiden joukossa tekemässä työtään. Sitten aloin tutkia pronssikautta, mikä antoi toisen näkökulman indoeurooppalaiseen kulttuuriin. Ensimmäisessä kirjassani, joka käsitteli Itä-Euroopan arkeologiaa, sivusi jo indoeurooppalaisten alkuperää Euroopassa. Käsitykseni tästä asiasta on edelleen työn alla, ja muuttunut paljon siitä kun tartuin aiheeseen.

Rebecca: Voitko lyhyesti kuvailla näkemystäsi?

Marija: Nämä indoeurooppalaiset tulivat Etelä-Venäjältä, toivat omaa kulttuuriaan, ja sen jälkeen eurooppalainen kulttuuri on hybridisoitunut. Vanhaan kulttuuriin sekoittui arokulttuurin, paimentolaisuuden ja patriarkaalisuuden elementtejä. Niihin aikoihin, 30 vuotta sitten, aavistin että Euroopassa oli jotakin muuta ennen indoeurooppalaisia, mutta en silti yhdistänyt tähän teemaan jumalatarta, patsaita, taidetta tai maalattuja astioita. Tiesin, että jotain oli ollut, mutta minulla ei ollut tilaisuutta mennä kentälle tutkimuskohteisiin.

Tilaisuus avautui, kun tulin UCLA:aan 1963, ja 1967 aloitin kaivaukset Jugoslaviassa, Kreikassa ja Italiassa, ja tein sitä 15 vuotta. Tutkiessani Euroopan museoiden kokoelmia, olin saanut jo jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälainen tämä kulttuuri oli ollut ennen indoeurooppalaisia, ennen patriarkaattia.

Se oli ollut minulle suuri kysymys. Millaista se oli ollut? Se mitä löysimme, oli hyvin erilaista. Maalattuja, erittäin kauniita astioita, -ja ne pienoisveistokset. Kukaan ei aikaisemmin ollut kirjoittanut niistä. Minne vain menimme, löysimme niitä sadoittain. Aloitin sitten omat kaivaukseni, ja löysin itse vähintään 500 veistosta.

Rebecca: Kuinka syvältä kaivoitte?

Marija: Sehän riippuu paikasta. Jossakin 5000 B.C. kohteessa löydöt saattoivat olla aivan pinnalla. Voit kävellä 7000 vuotta vanhan talon lattialla! Toisinaan jouduimme etsimään syvältäkin. Tavallisesti tutkitaan paikkoja, jotka ovat jo esillä, joista ihmiset ovat nyppineet pois kiinnostavimmat esineet. Paljon tuhoutuu tällätavalla.

Jotkut kiinnostavimmista kaivauksista olivat Kreikassa, ja opimme yhä enemmän näistä pienoisveistoksista. En osaa sanoa koska ja miten se tapahtui, mutta aloin erottaa joitain tyyppeja ja kaavamaisuuksia näissä kuvissa, -esim. lintu- ja käärme-jumalatarten hahmot.

Niin keräytyi yhä enemmän ja enemmän tietoa. Ensimmäinen kirjani oli "Goddesses and Gods of Old Europe". Tosin ensimmäisen painoksen nimeksi tuli "Gods and Goddesses...", koska jumalattaria ei annettu mainita ensimmäiseksi.

David: Kukas sen kielsi? Oliko se kustantaja?

Marija: Uskonto näytteli nykyistä suurempaa roolia ja temppeli oli tavallaan elämän keskus. Kauneimmat taide-esineet valmistettiin temppeleitä varten. Ihmiset kiittivät Jumalatarta kaikesta mitä heillä oli, ja pitivät häntä arvossa. Korkein papitar ja kuningatar lienevät olleet sama henkilö, ja jonkinlainen papillinen arvojärjestys on ehkä ollut olemassa.

David: Oliko Jumalatar-uskonto monoteistinen?

Marija: Tähän on vaikea vastata. Jonakin ajankohtana jumalattaria näyttää olleen useita, mutta kovin pitkälle esihistoriaan tämä tilanne ei ulottune. Jo myöhäiseltä paleoliittiselta ajalta voidaan havaita merkkejä erilaisista tyypeistä, mutta koettiinko ne eri jumalattariksi vai yhden Jumalattaren aspekteiksi?

Ennen 40 000 tai 35 000 B.C. on hyvin vähän havaintoja taiteesta, mutta erilaiset pyylevät jumalatar-hahmot ovat silti hyvin edustettuina paleoliittisella ajalla. Käärme- ja lintu-jumalattaret ovat myös myöhäispaleoliittisia, joten kolme päätyyppiä olivat olemassa jo silloin. Myöhempinä aikoina, minolaisessa kulttuurissa Kreetalla, jumalatar on tulkittavissa mieluummin yhdeksi kuin moneksi. Käärme-jumalatar on läsnä Kreetalla, mutta hyvin vahvasti liitettynä Suureen Jumalattareen, joka esitetään istumassa valtaistuimella tai jota kunnioitetaan maanalaisissa kryptoissa.

Mahdollisesti, jopa hyvin vanhoina aikoina, oli siis hyvin kiinteä suhde eri ilmenemismuotojen välille. Ehkäpä me voimme tällä perusteella tulla johtopäätökseen, että oli olemassa yksijumalainen "Jumalatar-uskonto", mutta tässä yhteydessä tulee muistaa, että oli hyvin monia eri tyyppisiä jumalattaria.

Rebecca: Onko Jumalatar-uskonnon jälkiä nähtävissä nykyisissä maailmanuskonnoissa?

Marija: Kyllä, paljonkin. Katolinen Neitsyt Maria on yhä hyvin tärkeä. Hän on perinyt hyvin monien jumalattarien ominaisuuksia. Hän esiintyy elämän antajana, uudelleenluojana ja maa-äitinä myöskin. Tämän Maa-Äidin voimme jäljittää hyvin kauas esihistoriaan: Hän on raskaanaoleva Jumalatar, joka tunnetaan ehkä 20 000:n vuoden ajalta, ja on säilynyt käytännössä Euroopan kaikilla alueilla ja suurimmassa osassa maailmaa.

David: Miten näet "Gaia-hypoteesin" (Maapallon biosfäärin tarkasteleminen yhtenä organismina, jonka "elintoimintoja" olisivat luonnonilmiöt ja materiaalivirrat kasvi- ja eläinkunnassa. Tämä hypoteesi on alunperin otettu huomioon luonnontieteiden puolella, mutta sopii hyvin uuspakanalliseen ajatteluun. Nimen "Gaia", Kreikan indoeurooppalaisia edeltäneen kulttuurin maa-jumalatar, otti käyttöön idean keksijä amerikkalainen kemisti James Lovelock 1979. Gaia-hypoteesi on kovin yhtenevä muinaisen jumalatar-uskonnon luonnon ja ihmiselämän kiertokulkua korostavan piirteen kanssa. käänt.huom.) ja alkuperäisen Jumalatar-uskonnon rinnastuksen?

Marija: Mielestäni niillä on joku yhteys, -ehkä jungilaisella tavalla. Tämä vanha kulttuuriperintö on niin syvällä, ettei se voi olla vaikuttamatta ajatteluumme.

Rebecca: Miten suhtaudut kritiikkiin, että Jumalatar-uskonto oli vain hedelmällisyys-riitti?

Marija: Ihmiset, jotka niin sanovat, eivät tiedä mitä tarkoittavat. Hedelmällisyys on tärkeää elämän jatkuvuudelle, mutta uskonto käsittää elämän, kuoleman ja jälleensyntymän. Esivanhempamme eivät olleet primitiivisiä.

David: Tulkintasi ovat kohdanneet paljon vastarintaa akateemisissa piireissä?

Marija: En voi sanoa että paljon, mutta jotakin kyllä. Se on aivan luonnollista. Arkeologit eivät ole juurikaan ottaneet huomioon uskontoa. He eivät ehkä tunnusta myöhäispaleoliittisen tai neoliittisen uskonnon olemassaoloa. Esihistoriallisten uskontojen opetustakaan ei ole. Professori James oli pitänyt Oxfordissa kurssin Jumalattaresta 60-70 vuotta sitten. Kukaan ei silloin vastustanut sitä. Tänään meillä on enemmän vastustusta, johtuen feministisestä liikkeestä. Jotkut ihmiset ovat automaattisesti tälläisiä asioita vastaan.

Tämänkaltaista kritiikkiä ei voi huomioida. Mikä on totta on totta, ja tulee joskus esille. Voi olla, että olen erehtynyt joissakin tulkinnoissa, mutta olenkin kaiken aikaa pyrkinyt ymmärtämään paremmin. Tänään tiedän paljon enemmän kuin 30 vuotta sitten, kun kirjoitin ensimmäisen kirjani. Se ei ollut kovin täydellinen, ja siksi minun täytyy kirjoittaa uusia sanoakseni enemmän. Tutkiminen on päättymätön prosessi.

Rebecca: Onko hankalaa löytää kirjoitettuja lähteitä tutkimukseesi?

Marija: Niitä on vähän, mutta sitäkin loistavampia. 1950-luvulta on joitakin hyviä kirjoja. 1955 jungilainen psykologi Eric Neumann julkaisi äiti-jumaluudesta, ja Mircea Eliadelta on hyviä kirjoituksia symbolismista.

Rebecca: Kun yritin löytää joitain kirjojasi kirjastosta, ne oli kaikki varattu, ja virkailijan mukaan tämä on normaali tilanne.

Marija: En osannut uneksiakaan tälläisestä. Olen aina luullut, että arkeologiaa lukevat vain omat kollegat.

David: Olitko yllättynyt kun sinun ja muiden tutkijoiden kaivauksista alkoi löytyä kovin pitkällekehittyneitä asutuksia?

Marija: Kyllä, löydöt yllättivät. Oli sensaatio, että myöhempi kulttuuri oli vähemmän kehittynyt kuin varhaisempi. Myöhempi taide oli selvästi heikkotasoisempaa, kuin vanhemmassa sivisaatiossa, joka oli ollut olemassa noin 3000 vuotta ennen tuhoutumistaan. Kun me aloitimme tutkimukset, oli suuria vaikeuksia ajoittaa löytöjä, mutta 1960 jälkeen, radiohiilimenetelmällä, se oli paljon helpompaa. (Gimbutasin kirjojen uusintapainoksiin kronologiat lienee korjattu kalibroidun 14-C -ajoitustalukon mukaisiksi, mutta vanhemmissa painoksissa tarkistuksia ei ole ollut käytössä. Taulukko on toisaalla näillä sivuilla. käänt.huom.)

Tämä antoi meille perspektiivin nähdä, kuinka kauan tämä kulttuuri oli kestänyt. Arkkitehtuurissa ja temppelirakennuksissa onkin nähtävissä kehitys yksinkertaisemmista muodoista todella hienostuneisiin. Jotkut talot ja temppelit olivat kaksikerroksisia, ja niiden seinät oli koristeltu maalauksin. Catal Huyuk Anatoliassa oli suuri löytö. Seinämaalaukset on julkaistu vain 1989, 25 vuotta Mylerin kaivausten jälkeen. Sataneljäkymmentä seinämaalausta, ja arkeologit eivät usko niihin, koska ne ovat niin korkeatasoisia, ja seitsemänneltä vuosituhannelta.