hieros gamos

Free Web Hosting | free host | Free Web Space | BlueHost Review

"Hieros Gamos"
-myytti ja rituaali Suomessa?

Tutkijat ovat vuosikymmeniä kiistelleet Agricolan "jumala-luettelon" säkeestä, jonka Martti Haavio tulkitsi "hieros gamos"-menoksi Ukko-Taivaanjumalan ja puolisonsa Raunin välillä, eikä varsinkaan koululaisille kerrottu rituaalin todellista sisältöä. Koska aihe ehkä elävöittäisi liikaa kuivaksi kuohittua kalevalaista perintöämme, Haavion tulkintaa on "kumottu" välillä hyvinkin puuhakkaasti. Proff. Unto Salolla on kuitenkin todisteita Haavion tueksi.

"Ylevä Taivas kaipaa puoleen Maan

ja kaipuun tuntee Maa avioon Taivaiseen.

Kun sade Taivas-puolisosta lankeaa,

Maa hedelmöityy, ruohot kantaa karjalle

ja kuoleville Demeterin antimet.

Avion kaste saa puiden hedelmät

kypsyyteen. Siksi ansio on minunkin." Afroditen sanat Aiskhyloksen Danaideissa

Antiikin Kreikassa pidettiin kiinni helleenejäkin vanhemmasta perinteestä, jonka mukaan peltojen kasvu rinnastettiin ihmisen seksuaalisuuteen, ja ja jumalten toiminta tässä muinaisten maanviljelys-yhteisöjen elinkysymyksessä ymmärrettiin sen mukaisesti. Luonnon ja kalenterin kierron kannalta tärkeinä päivinä järjestettiin rituaaleja, joissa näytelmän avulla imitoitiin kevään herääminen ja uuden kasvukauden alku. Tämä toimenpide tunnetaan nimellä "Hieros Gamos", pyhät häät.
Pihan piika, pellon neiti akka manteren alainen Pane turve tunkemahan, maa väkevä vääntämähän maasta maksan karvaisesta! Nostaos oras nokinen! Syötä minun syölähäni, juota minun juolahani, apata alanenäni, turvuta turilahani metisestä ammehestas! Käy sie yöt suka käessä, päivä vihko kainalossa esitse tämän emännän! Maan isäntä, Mannun sulho, poika pellon pohjimmainen, akka manteren alainen. Tuo pieniä pihalle kaunihia kartanolle iällä tämän isännän, elinajalla emännän! Akka manteren alainen, minkä vettä juottanen. se me´eksi muuttaos!	Maan jumaluus, *Akka Manteren-alainen, oli siis päävastuussa viljely-onnesta, mutta hänen oletettiin tarvitsevan siihen "sulhoa", joka toisessa yhteydessä määrittyy taivaiseksi, miespuoliseksi sateen lähettäjäksi, kuten helleeneilläkin. "Ukko"* oli kohteena sadetta pyydeltäessä vielä 1600-luvun läntisessä Suomessa. Siitä kertovat käräjäpöytäkirjat. Eräs talonpoika oli kovan kuivuuden vaivattua seutua pitkään, koonnut kyläläiset järjestämään "Ukon vakat", joiden pitämisestä toivottiin apua hätään. Vakka-menot näyttävät olleen Mikael Agricolan kuvaukseen verrattuna pliisut, tai sitten ei käräjillä myönnetty kaikkea, eikä tuomari kehdannut kysyä. Väki oli kuitenkin juonut yhteisesti hankitut oluet, leikkineet järvessä vettä roiskutellen ja Ukolta sadetta pyytäen. Tämä rituaali näyttää vastanneen keväisestä kalenterinmukaista vakka-juhlaa. Agricolan kuuluisa kuvauskin saattaa tarkoittaa tälläistä. Knossoksesta löydetyssä sinetissä kuvataan Hieros Gamos-tapahtumaa? Merkillepantavaa on, että Jumalatar, joka edustaa maata, odottaa taivaallista sulhoa. Rituaali siis nähtiin peltojen ja hedelmöittävien sateiden välisen symbioosin kuvauksena, kuten Suomessakin.
	"Ja kun kevätkylvö kylvettiin silloin Ukon malja juotiin, Siihen haettiin Ukon vakka niin juopui piika että akka. Sitten paljon häpeää siellä tehtiin kuin sekä kuultiin että nähtiin. Kun Rauni Ukon nainen härskyi jalosti Ukko pohjasta pärskyi. Se siis antoi ilman ja uuden tulon."	"Ja quin keuenkylüo kyluettin silloin ukon Malja jootijn Siihen haetin vkon wacka nin joopui Pica ette Acka, Sijtte palio Häpie sielle techtin quib seke cwltin ette nectin. Quin Rauni Ukon Naini härsky ialosti Wkoi Pohiasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja Wden Tulon."
Agricolan luettelossa "Ucko" esiintyy maanviljelijän ystävänä, sateentekijänä, jonka puoleen käännyttiin apua pyytäen. Säkeen loppuosa, Uckosta ja hänen naisestaan, on tulkittavissa seksuaalisen aktin kuvaukseksi. Edellinen säe ei jätä muuta mahdollisuutta.

Oi Ukko ylijumala

Taatto taivaan valtia.

Nosta pilvi luotehesta,

Toinen kohti koilisesta,

syrjin yhtehen syseä,

lomitellen laukkaele.

Pirota vettä pilvestäsi,

orahille kasvaville,

toukoilla tomisiella.

Ylösnousevasta siittäjästä ukkosen jumaluuteen:

Ukon asema sääntekijänä näyttää siis vahvalta, mutta eurooppalaisen maanviljelyskulttuurin mytologiassa hän on kuitenkin tulokas. Vanhimman uskonnollisen sovellutuksen maatalouden varmistamisesta löydämme Lähi-Idän Kybele - Attis -suhteesta. Jumalatar, elämän antajana, oli luonnon lepokauden -talven tai kuivan ajan- passiivinen ja kasvusto kuihtui. Tämän syyksi nähtiin miespuolisen siittäjä-jumaluuden Tuonelan matka eli kuolema. Kun luonto oli taas heräämässä, ihmiset uskoivat Ishtarin hakeneen Tammuzin manalasta tai mies-jumaluuden muuten nousseen kuolleista. Ikivanha ylösnousemus-myytti, joka monin paikoin ajoitettiin varhaiskevääseen, pääsiäiseen esim., on tätä alkuperää. Suomalaisessa perinteessä tätä jatkumoa edustaa Lemminkäinen, ja Peko-jumaluuden menot Setumaalla sisälsivät vähäisen symbolisen verenvuodatuksen, mikä herättää ajatuksen yhteydestä Anatolian Attiksen palvontaan. Osiriksen vaimo/äiti kokoaa hänet uudelleen Tuonelan joessa kelluvista palasista, ja puhaltaa henkiin, mikä tarina toistuu Lemmikäisen äiti -runossa.
	Ukon ilmestyminen ukkosen jumaluutena suomalaiselle taivaalle, kuten Unto Salo osuvasti ilmaisee, liittyy indoeurooppalaisten nomadi-heimojen vaikutukseen. Vanhojen abstraktimpien tai lintu-hahmoisten ukkos-henkien tilalle tuli uuden trendin myötä ihmishahmoinen jumaluus, jossa yhdistyi useita eri tehtäväkokonaisuuksia. Taivaan, ukkosen, ja sodankin vastuualueet otti seppäjumaluus Inmar / Ilmarinen, Thor, Taara (Tarapitha), Donar (Donner), Perun, Perkunas. Kaikki nämä heiluttivat vasaraa ja jyristelivät taivaalla.
Uusi innovaatio toi itämerensuomalaiseen uskonto-traditioon omalaatuisen kombinaation, jossa maatalous-elinkeinon vaatimat hedelmöitystehtävät yhdistettiin maskuliiniseen taivaanjumalaan, josta Uno Harva toteaa: "Pakanuuden aikana oli Ukko maata viljelevän kansamme tärkein jumala, sillä hänestä johtuvaksi uskottu ukonilma ja virkistävä sade ovat kesähelteen vallitessa viljakasveille välttämättömiä." (Uno Harva, "Suomalaisten muinaisusko", 1948.)

Thor

Alkutulen synty, dioskurit, jumal-kaksoset ja Rauni:

"Iski tulta Ismaroinen
väläytti Väinämöinen
iski tulta ilman piittä,
ilman taulatta tavoitti,
iski taulatta maolla,
kirjavalla kärmehellä,
selvällä meren selällä
lakeilla lainehilla"

Inkeriläinen toisinto

"Itse Ilmori jumala
istu ilmorin pajassa
teräksiä tehtäessä,
rautoja rakettaessa."

Ilomantsilainen toisinto

"Iski tulta Ilman-ukko,
väläytti Väinämöinen
kolmella kokon sulalla,
viiellä vivutsimella."

Vienalainen toisinto

Kansanrunon tuleniskentä kuvaa "alkutulen" syntyä, ja jumal-kaksoset eli dioskurit Ilmarinen ja Väinämöinen ovat tekijöinä. Katkelma tuo esille myös seuraavan innovaatio-kerrostuman: Tulen piistä iskentä on korvautunut mm. Intiasta tutulla alkutulen jousella ampumisella, minkä myytin Suomeen kotiutumisen ajoittaa 550-700 jKr. käyttööntulleet ns. jousenmuotoiset tulusraudat. Siihen saakka oli käytetty hyvin mielenkiintoisia pii-tuluksia, jotka oli omaksuttu balttilaisesta Oksywien kulttuurista, jossa nämä soikeat tuluskivet otettiin käyttöön jo ennen ajanlaskumme alkua.

Jumal-kaksoset on hyvin laajalle levinnyt myyttirakenne, ja suomalais-udmurtilaisessa perinteessä Ilmarinen/Inmar siis omaksui taivaan (=ilman) jumaluutena indoeurooppalaisen Hefaistoksen roolin tullakseen sitten samaistetuksi Ukkoon, ukkosen synonyymiin. Myyttien kerroksisuus ja lomittaisuus viittaa siihen, että sama aihe on omaksuttu täällä useaan kertaan ja eri suunnista.

Maanviljelyn muuttaessa elintapaa ja kulttuuria, suomalaisetkin omaksuivat käsityksen kuolevasta ja ylösnousevasta mies-jumaluudesta, joka hedelmöitti Jumalattaren ja siis koko biosfäärin uuden kasvukauden alkaessa keväällä. Tämän luonnontapahtuman varmistamiseksi on oletettavasti järjestetty erilaisia meininkejä jo ennen ukkos-jumaluuden samaistumista tämän tärkeän prosessin maskuliniseen osapuoleen. Koko Itämeren piiriin levinneet soikeat tuluskivet, joiden muotoilun naisellisuutta ei parane kiistää, osoittavat (alku)tulen lyömisen yhdistetyn tähän hedelmöitys-tehtävään. "Ukko" ja "Rauni" (joissain lähteissä "Maa-emonen") suorittavat pyhän aktin, joka toistuu aina tulta piikivestä lyötäessä.

Tulen ampumis-myytti, johon viittaa säe "kolmella kokon sulalla", on tulenteon ja myyttijatkumon seuraava innovaatio, mutta "Ilman-Ukko ilmarinen" ja Väinämöinen pysyvät toimijoina.

Jo Martti Haavio pohti miltei vain tämän kerran esiintyvän "Raunin" arvoitusta. Haavio tulkitsi sen Ukon itsensä määreeksi, ja muinaiskandinaavisesta "Frauja" (herra, tms.) -puhuttelunimikkeestä johdetuksi, mutta J.Koivulehdon äännehistoriallinen tarkastelu osoittaa tälläisen lainautumisen mahdottomaksi. Onkin palattava A.H.Reinholmin jo 1800-luvulla esittämään "Rauni - raudna (pihlaja) - rönn" -yhteyteen, minkä vahvisti myös E.N.Setälä. Saagat liittävät Thorin pihlajaan: "Reynir er bjerg Tors", pihlaja pelasti Thorin eräästä pinteestä. Kun Agricolan lapsuusmaisemat Pernajassa sattuivat suomen- ja ruotsinkielisen rahvaan välivyöhykkeelle, jossa kuuli molempia kieliä ja molempia perinnetarinoita, Raunin alkuperää voitaneen etsiä Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Englannissa jne. esiintyneestä pyhä-pihlaja -perinteestä. Pihlaja yhdistetään sekä ukkoseen että häämenoihin, joten sen mainitseminen Ukon kumppanin peitenimenä kristillisen ajan jo väljähtyneessä tulevan teini-Mikaelin korviin tarttuneessa säkeessä ei ole ihmeellistä.

"Ukko"-jumaluuksien ominaisuuksia:
Baal	Taivaan jumaluus	Vasara / nuija			Puoliso Astarte, Taivaan Kuningatar.
Zeus	Taivaan jumaluus	Salama			Jumal-perheen pää.
Hefaistos		Vasara	Seppä
Inmar, Ilmarinen	Taivaan jumaluus	Vasara	Seppä	Ukkonen, tuuli	Takoo taivaan kannen, alkutulen sytyttäjä.
Thor, Donar		Vasara	Sota	Ukkonen	Ajaa taivaalla jyrisevissä pukkien vetämissä vaunuissa.
Ukko (kuten myös: Perkons)	Taivaan jumaluus	Vasara, salama		Ukkonen, sade	Hedelmöittää maan sateella.

Heettiläinen Ukkosjumala

Ukko

Zeus

Soikeat tuluskivet:

Aiemmin mainitut soikeat tuluskivet, joissa naisen fyysiseen olemukseen vihjaava muoto yhdistyy tulen tekoon, eivät ole voineet pysyä käytössä yli viittä sataa vuotta missään muussa ympäristössä, kuin Hieros Gamos-rituaalin tuntevassa ja tulta hallitsevan ukkos-jumaluuden hedelmällisyyteen yhdistävässä yhteisössä. Suomessa nämä tuluskivet tehtiin ukon-kiveksi vielä 1900-luvun puolessavälissä kutsutusta valkoisesta kvartsista, joka oli vaikeasti työstettävää kovaa kivilajia. Tuluskivet tavattiin vielä hioa huolellisesti kauniiseen muotoonsa, -unohtamatta "pystyviivaa".
	Kivien mielenkiintoinen muoto ei selity niiden arkikäytöllä. "Soikeat tuluskivet ovat näet siinä määrin naisen hävyn symbolikuvien kaltaisia, ettei tarkoituksesta voi erehtyä. Kun tälläinen muoto ei siis selity tuleniskennän teknisestä funktiosta, sen täytyy perustua ukkosenjumalan ja hänen naisensa hieros gamos -myyttiin." Unto Salo koosteessa "Itämerensuomi, eurooppalainen maa" s. 163. Suomessa po. tuluskiviä on löydetty sekä hajalöytöinä, -uhreina ilmeisesti, että miesten haudoista. Ei koskaan naisten. Näiden todistuskappaleiden ja M.Agricolan maininnan väliin jää 700-800 -vuotta, mutta "Jumala-luettelossa" toistettu kuvaus kertoo ainakin varhaisempien kirkonmiesten silmiin sattuneesta elävästä traditiosta, joka ei ole ollut Euroopassa mitenkään poikkeuksellinen. Viereinen kartta esittää soikeiden tuluskivien levikin, ja samalla ihmisenmuotoisen ukkos-jumalan dominoiman hieros-gamos -riitin levinnäisyyden.

Slaavilaisen Perunin kuvaan on mahdutettu kaikki ukkosjumaluuden epiteetit: Salamat, sateenkaari eli "taivaallinen pihlaja", nainen, ratsu ja ase.

Pyhät häät:

Hieros Gamoksen yhteys Ukko/ilmari -kulttiin näyttää siis ilmeiseltä, mutta itse idea on meidänkin maaperällämme vanhempi. Viimeistään maanviljely-elinkeinon tullessa vallitsevaksi eräissä osissa suomalaisten alueita, käsitettiin tämä pyhä leikki tapahtuvaksi biosfäärin keväisessä heräämisprosessissa, mistä todistaa muisto Sämpsä Pellervoisesta, "Mannun sulhosta", jonka leikki kumppaninsa kanssa oli tämän luonnon heräämisen ilmaus. Jos sitä ei imitoitu (kylä)yhteisön kevätjuhlallisuuksissa rituaalinäytelmänä, Suomi on ainoa paikka jossa näin meneteltiin. Latviassa mm. säilyi hyvin myöhään keväinen uhrieläimen teurastus ja siitä seuraavat syömä-pidot. Kun eläin, yleensä vuohi-pukki tai pässi, oli teurastettu ja paloiteltavana, kylän tytöillä oli epäämätön oikeus ottaa haltuunsa sen pallit. Näillä sitten kiusoiteltiin, "virvottiin", nuorukaisia pläjäyttämällä yllättäen po. uroksellisilla koristuksilla mieshenkilöä esim. kasvoihin. Sitten juostiin ja hihitettiin.

Merkkejä ja viitteitä pohjois-eurooppalaisesta hieros gamos-perinteestä siis on, ja etelämpää löydämme jo kirjallisia ja kuvallisia raportteja. Etruskilaisen ruukun kuvitus n. 600-luvulta eKr. esittää Ludus Troiae -rituaalin koko kulun. Kaksi nuorta miestä ratsastaa labyrinttiin, ainakin toinen makaa naisen ja neoliittinen hedelmällisyyden symboli, sammakko, on noussut ratsastajan taakse hevosen selkään. Labyrintin pohjakaava on tuttu "troija-formaatti", kuten L.I.Ringbom sitä nimitti, eli minolainen kuvion keskelle päättyvä umpi-tarha, joka toistuu identtisenä Välimeren pronssikautisesta maailmasta Pohjanlahden ja Vienänmeren perukoille. Tämän sivun taustakuva on Ponoi-joen labyrintti Kuollasta. Oikeanpuoleinen kuva on Äänisen Peri Nos -niemeltä kalliopiirroskentästä. Se on siis suomalais-ugrilaisen metsästys-keräily -yhteisön piiristä, eli edellä tarkasteltuja traditio-kerrostumia vanhempaa kantaa. Pyhät häät -teemassa on siis kolme erillistä kehitysvaihetta: Luonnon antimia keräilevien metsästäjäyhteisöjen oletettu koko luonnon heräämisen imitaatio, neoliittisten manviljelijöiden viljelykiertoon assosioituva kevätmeno neitoineen, "maypole"-tankoineen ja labyrintteineen, ja Ukon vakka -jatkumo indoeurooppalaisesta ukkosenjumaluudesta Thoriin ja Ilmariseen.

	Vasemmanpuoleinen pikkukuva kertoo etelä-skandinaavisesta pronssikauden traditiosta. Neidon vyöllä olevassa kaksois-spiraali -kuvioidussa pronssikiekossa on keskellä terävä piikki, jolla varmistettiin että pyhä rituaali tapahtui juuri Peri Nosin saamelais-karjalaisten tapaan, eli "eläimellisesti", luomakunnan yleistä käytäntöä jäljitellen. Kasvokkain suoritettu pyhitys olisi luultavasti tuonut huonon onnen koko yhteisölle loppuvuodeksi, ja soljen "selittämätön" rakenne poisti tämän mahdollisuuden. Kuvasta näkyy myös selvästi, että ornamentti on piirretty yhdellä päättymättömällä viivalla, joka palaa jokaisen spiraalin keskeltä jatkuen seuraavassa kuviossa. Vanhoissa kulttuureissa jatkuvuuden ja ikuisuuden symbolit olivat korkeassa arvossa.
	Viereinen kuva Mesopotamiasta osoittaa, että "pyhät häät" -tilanne käsitettiin sielläkin samaan tapaan kuin Äänisen rannoilla Karjalassa. Teema on siis maanviljelystä vanhempi, ja liittyy koko luonnon keväisen elpymisen myötäelämiseen? Peri-Nosin, pronssikautisen Tanskan ja Kaksoisvirtojen maan "hieros gamos"-riitit näyttävät kuuluvan samaan perinne-jatkumoon.
Suomalais-skandinaavinen perinne säilytti myös yhteyden alkutulen synnyn ja seksuaalisuuden välillä. Ruotsinkieliseltä Etelä-Pohjanmaalta on kirjoitettu muistiin ukkosen sytyttämän palon lannistamisloitsu:
"Gniston sto ur steinin, lågan sto ur särven. Vet du wem har illa gjort? Jag vet, jag vet. Jungfrun steg upp ur käldon med sina gyllene pattar." "Kivestä kipinä syntyi, liekki leimahti sirusta. Tiedätkö pahan tekijän? Tiedän mä pahan tekijän. Nousi neito lähtehestä. Nousi neito kultatissi." (Käännös Unto Salo).
Loitsu on tyyppillisen kaavan mukainen: Paha tai vahinko otetaan hallintaan osoittamalla sille, että sen alkuperä tiedetään. Suomalainen kansanrunous sisältää runsaasti viitteitä rintojen ulkoilmassa paljastamisen aiheuttamasta vaarallisesta ukkosesta tai salamoinnista: "Iski tulta Ilmorinen- yllä taivosen kaheksan. Tuikahti tulisorinen läpi taivahan kaheksan,- läpi räppänän retuisen,- rikkoi rinnat neitoselta, poltti parmahat emolta. Se neito meni manalle, ku on luotu kuolemahan tuskihin tulen punaisen." Runo on Arhippa Perttuselta Latvajärveltä, ja siinä on jo vähän peloittelun makua. Kun naisten rintojen esittelyn taivasalla uskottiin herkistävän maskuliinisen ukkosen jumaluuden antamaan sadetta ja salamointia, neidot piti motivoida piilottamaan kalleutensa, ettei taika väljähdy tai tapahdu isompia vahinkoja.

Nousi neitonen norosta
punapaula painimesta,
neiti musta, pää keritty
tyttö vilkunan näköinen,
pyörti pyöreä tulista,
väänti ilman väkkäröjä;
polvin pyörivi porossa,
kypenissä kyynäsvarsin.

Tuossa tuskaksi tulevi,
paineli pakolliseksi
juoksi polvesta vetehen,
vyölapusta lainehesen-.
Siinä tulta tummenteli,-
teki tulen tehottomaksi,
panun miehuettomaksi

Unto Salo ("Ukko ukkosen jumala, muinaissuomalainen ukkosenjumala ja hänen indoeurooppalainen sukunsa" koosteessa "Itämerensuomi eurooppalainen maa", s.156) tulkitsee näitä moniselitteisiä säkeitä: Vilkuna on yhtä kuin ilveilijä, ja vyölapun mainitseminen viittaa minimaaliseen vaatetukseen. Kerityn tukan Salo yhdistää Tacituksen mainintaan (naisten) hiusten leikkaamisesta rangaistuksena, mutta on toinenkin tulkinta. Tanskasta on löytynyt pronssi-figuureja, jotka esittävät naishahmoja kuvan 1. esittämässä vaatetuksessa ja lyhyin hiuksin. "Ilveilijä/esiintyjä" on ymmärrettävissä po. pronssifiguureissa esitettyinä tanssijoina. Mielenkiintoista on sekin, että Beri Nosin piirroksessa nais-hahmo on keropäinen.

Vedestä nouseen neidon ja (alku)tulen yhteys näytetään jälleen kerran, ja tulinen pyörä saattaa viitata aurinko-pyörään, jota edusti po. spektaakkelissa palava pöyrä, jota ehkä kieputettiin ilmassa. Tulen lannistaminen "miehuettomaksi" viittaa selvästi (alku)tulen ja maskuliinisen seksuaalisuuden yhdistämiseen. Vaikuttaa siis siltä, että muinaisissa kevät-riiteissä on ollut osallisina Ukko-Ilmari -jumaluuden edustaja, neito, ja tuli joka näytöksessä jollakin tavalla "lannistetaan". Ensimmäisenä mieleentuleva konsti olisi joko esiintyjien tai koko yhteisön juoksemien tai hyppinen tulen yli, jonka on voitu ajatella myös puhdistavan ihmiset viimeisistä vanhan kauden tomuista. Esihistoriallisen pohjoinen maanviljeys-yhteisön on jollakin tavalla täytynyt merkitä uusi satokausi alkaneeksi, ja se on aivan hyvin voinut tapahtua näinkin.

KIRJOITA VIERASKIRJAAN!

VOIT LUKEA VIERASKIRJAN.

EDELLISELLE
SIVULLE TAKAISIN
ETUSIVULLE SEURAAVALLE
SIVULLE