|
|
|
| Käsitys siitä mistä suomalaiset ovat peräisin, on hyvin olleellinen sen hahmottamiseksi, mitä me olemme muihin eurooppalaisiin ja muihin kansoihin nähden. Tällä asialla on jopa poliittista merkitystä, koska sillä muovataan meidän omaa käsitystä itsestämme. Meille onkin kerrottu vuosikymmeniä erilaisia teorioita, joilla on haluttu vaikuttaa niin, että näkisimme itsemme jonkinlaisina toisenluokan eurooppalaisina. Koska meille on puhuttu puppua, tämän asian täytyy olla tärkeä. Seuraavassa lähestytään aihetta tarkastelemalla uusimpia tietoja toisen Euroopan kansojen muodostumiseen vaikuttaneen kieliryhmän, indoeurooppalaisten, kautta. Sata vuotta sitten saksalainen Gustav Kossinna oletti "suomalais-germaanisen kantakansan" nykyiseen Ala-Saksaan, mutta uutta tietoa on tullut senkin jälkeen. |
 |
Tähän kartaan on koottu tunnetuimmat esitetyt hypoteesit indoeurooppalaisen kantakansan, kuten ennen tavattiin sanoa, eli indoeurooppalaisen kantakielen puhujien maantieteellisestä sijainnista ennen ko. kielimuodon hajoamista. Eri tutkijat myös ajoittivat kantakielivaiheen eri tavoin. |
| Nykyisten tietojen valossa kartassa Marija Gimbutasin ehdotuksena merkitty alue näyttää todennäköisimmältä, ja sitä tukee mm. kielihistoria. Tälle kannalle ovat päätyneet mm. suomalaiset A.Parpola ja J.Koivulehto. Muut kartan ympyrät jäävät siis tutkimuksen historian reunamerkinnöiksi. | |
 |
Perinteisen näkemyksen mukaan indoeurooppalainen kantakansa hajosi eri suuntiin ikäänkuin valmiina tytärkieliä puhuvina heimoina, jotka asettuivat myöhemmille asuinsijoilleen sellaisina kuin tulivat. Nyttemin ymmärretään, että esim. kantagermaani sai ominaisuutensa Keski-Euroopassa puhutun ei-indoeurooppalaisen kielen vaikuttaessa siihen.
Nykyiset kielet ovat siis kehittyneet siellä missä niitä puhutaan. Aikaisessa vaiheessa eronneet ryhmät säilyttivät kielessään arkaaisemman ääntämyksen, jonka tuntomerkki on lukua 100 tarkoittava sana "kentum". Myöhemmin kantakielestä eronneet indoiraaniset ja balto-slaavilaiset kielet kuuluvat tässä tarkastelussa "satem"-kieliin. Suomen "sata" on laina tältä taholta. |
 |
Indoeurooppalaisen kielimuodon levittäytyminen Euroopan alkuperäiskieliä puhuneille alueille yhdistettiin pitkään (uralilaisten tai paleo-eurooppalaisten) metsästäjä-keräilijöiden siirtymiseen maanviljely-elinkeinoon, jossa yhteydessä muun kulttuuri-vaikutteen ohessa omaksuttiin uusi kieli.
Tämän näkemyksen esitti Colin Renfrew, ja Suomessa mm. Kalevi Wiik on käyttänyt sitä oman kielihistoriallisen työnsä pohjana. |
| Euroopassa puhuttujen IE-kielten maanviljelyssanaston on todettu olevan peräisin ei-indoeurooppalaisesta kielestä, ja maanviljelyn alku Euroopassa ajoittuu huomattavasti ennen indoeurooppalaisten invaasiota Etelä-Venäjän aroilta länteen. Tämäkin hypoteesi jää siis reunamerkinnäksi. Renfrewin teoria on kuitenkin muistutus siitä, että läntisen Euroopan tiedemaailmassa on jo 150 vuotta luontevasti keskusteltu suomalaisista tai uralilaisista Euroopan alkuperäisväestönä. | |
 |
Viereinen kartta on Pavel Dolukhanovilta, ja kuvaa Euroopan asuttuja alueita jääkauden kylmillä jaksolla noin 25 000 vuotta sitten. Karttaan punaisella (2) merkittyjä Dolukhanov pitää uralilaiseen kieliryhmään kuuluvina asutuksina, ja siniset (1) olisivat mm. franco-cantabrialaista kieliryhmää, jota nykyisin edustavat baskit. Eräistä syistä baskit täytynee ajoittaa myöhemmiksi, ja kaikki Välimeren pohjoispuoliset asutuskeskittymät voidaan olettaa paleoeurooppalaisiksi, eli Euroopassa jääkauden aikana muodostuneen "lingua-francan" eli yleiskielen puhujiksi.
Kartassa numeroilla I-VII merkityt populaatiot ovat osallisena siinä jääkaudenjälkeisessä asutusaallossa, joka ulottui myös Suomeen Suomusjärven kulttuurina, eli ensimmäisenä pioneeriväestönä. Näissä paikoissa me siis olimme silloin. Indoeurooppalaiset jäävät kartan reunan toiselle puolelle. |
| "Me kuulumme siis Euroopan kanta-asukkaisiin, jotka jo jääkauden aikana elivät tässä maanosassa. Me olemme pohjoisten metsien ja soiden ekohistoriaa, merenrannikoiden, jokivarsien ja järvireittien kansoja; maanosan vanhin kulttuuri. Suomalais-ugrilaisten kansojen menneisyydessä on säilynyt se, mitä on ollut alkuperäinen eurooppalaisuus." (Matti Sarmela Jyväskylässä huhtikuussa -99. Sarmela on kulttuuriantropologian professori Helsingin yliopistossa.) | |
 |
Jääkauden lopulla Dolukhanovin karttaan numeroilla IV-VII merkityt mammutinmetsästäjä-yhteisöt taantuivat pää-riistan kadotessa, ja joutuivat muuttamaan elintapaansa. Siitä seurasi myös kulttuurisen identiteetin häviäminen ja sulautuminen pohjoisempaan ilmestyneisiin Swidry- ja Desna-kulttuureihin. Samaan aikaan uusi innovaatio, liikkuva peuralaumojen hyödyntämiseen perustuva elämänmuoto, tasoitti kulttuuri- ja kielieroja Britteinsaarilta Uralille ulottuvalla subarktisella alueella. Tämä kulttuurivirtaus toi jopa läntisen Magdalenienin (Dolukhanovilla n. I) aineksia aina itäiseen Kundaan.
Se väestö, joka itäisen Kundan asutuksesta käsin valtasi jäältä vapautuvaa Fennoskandiaa, oli siis kaikkien jääkauden aikaisten paleoeurooppalaisten kooste. Myös puhumamme kieli on todennäköisimmin tämän prosessin aikaansaannos. Uralilaisen kantakielen, mikä on vanhin tutkimuksen rekonstruoima tai olettama kielivaihe, on nyttemmin mm. A.Parpolan ja J.Koivulehdon toimesta ajoitettu myöhemmäksi, joten kartan kuvaamana ajankohtana puhuttu kieli on ollut joko "esi-uralilainen" tai "paleoeurooppalainen". Se alue, johon uralilainen kantakielivaihe kielihistoriallisin todistein sijoittuu, asutettiin myös kuvassa näkyvistä populaatioista. |
| "Perinteisen näkemyksen mukaan -joka mielestäni tarjoaa yksikertaisimman ja luontevimman selityksen- uralilaisen kieliperheen varhaisvaiheen arkeologisena vastineena on pohjoisen Itä-Euroopan subneoliittinen pyynti- ja keräilykulttuuri-kompleksi. Sen levinnäisyys vastaa pitkälti uralilaisen kieliperheen historiallista levinnäisyysaluetta. Christian Carpelanin mukaan pohjoisen Itä-Euroopan mesoliittinen ja subneoliittinen asutus palautuu Itä-Puolan ja Valko-Venäjän myöhäispaleoliittiseen Swidry- ja varhaismesoliittiseen post-Swidry-kullttuuriin. *Alkuasuttamisen tuloksena muodostui Baltiaan ja Luoteis-Venäjälle Kundan kulttuuri, joka n. 8300 eKr. levittäytyi Karjalan kannakselle ja Aunukseen. Liike jatkui Ylä-Lappiin ja nähtävästi Norlantiin saakka.* (Carpelan 1997)" Asko Parpolalta koosteessa "Pohjan puoluilla" s. 188. | |
 |
Viereinen kartta havainnollistaa Asko Parpolan ja Jorma Koivulehdon näkemystä uralilaisen ja indoeurooppalaisen kantakielen kontaktipinnasta. |
|
Indoeurooppalaisen kieliryhmän alkuperää tungettiin kauan Keski-Eurooppaan, mm. pyökkiä (eräs puulaji) tarkoittavan sanan perusteella. Nyttemmin nämä hypoteesit ovat osoittautuneet perättömiksi, sillä ko. sanuetta ei voida yhdistää mihinkään puulajiin erityisesti. "Sana *behg´gos voidaan toki palauttaa kantaindoeurooppaan, mutta merkitystä 'pyökki' ei." (Petri Kallio koosteessa "Pohjan poluilla" s.237) Varmemman pohjan IE-kantakielen paikallistamiseksi ja ajoittamiseksi tarjoaa kärrynpyöriä, akseleita, valjaita tms. tarkoittava sanasto, joka voidaan vielä yhdistää arkeologisiin löytöihin ajalta jolloin tämä teknologia omaksuttiin Mesopotamian korkeakulttuurista Keski-Aaasian aroille: 4000-lukun eKr..
Kärry-sanaston löytyminen merkitsi onnenpotkua uralilaisen kantakielen ajoittamiselle, sillä eräät lainasanat on omaksuttu kanta-uralin ympäristöön tismalleen IE-kantakieleen yhdistettävässä asussa. Myöhemmin omaksuttuina nämä sanat olisivat muodostuneet erilaisiksi. Uralilainen kantakieli vaihe on nyt siis saanut uskottavan ajoituksen. Kysymys kanta-uralilaisen alueen laajuudesta nousee nyt päällimmäiseksi: "Kampa- ja kuoppakeraamisen kulttuurikompleksin klassinen vaihe kattaa laajan Uralilta Suomeen ulottuvan alueen n. 4000-3200 eKr., ja sillä on ollut hyvin kehittynyt jakeluverkosto, minkä Carpelan on tulkinnut heijastelevan myös suhteellisen suurta kielellistä yhtenäisyyttä. Tämä klassinen vaihe voisi mielestäni edustaa uralilaista kantakieltä." (Asko Parpola koosteessa "Pohjan poluilla" s. 188) Uralilaista kantakieltä näyttää siis melko yhtenäisenä puhutun Uralilta Itämerelle ulottuvalla alueella, mutta mitä tapahtui lännempänä? Toisten tutkijoiden, kuten Petri Kallion, mielestä kantagermaanin vaikuttanut eurooppalainen kieli ei ole voinut olla uralilainen, jolloin tulee oletettavaksi kaksi tuntematonta: Tuntematon eurooppalainen kieli ja tunnetun eurooppalaisen kielen, U-kantakien, tuntematon alkuperä. Toiset tutkijat, kuten Kalevi Wiik, olettavat läntisiin IE-kieleen vaikuttaneen substraattia jättäneen kielen olleen uralilaisen, jolloin kokonaiskuva on vähemmän monimutkainen, mutta ongelmia taas tulee toisaalle. Tällä hetkellä on siis havaintoja seuraavista indoeurooppalaisia itäisiä kieliä edeltäneen Euroopan alkuperäisistä kielimuodoista: 1. Suomensukuiset kielet, 2. Baski, 3. muinaiskreikan substraattikieli Pelasgi, 4. Etruski, 5. Pikti jota puhuttiin Skotlannissa vielä ensimäisellä tuhatluvulla jKr., ja 6. mahdollinen P.Kallion olettama kantagermaanin substraattikieli. Mikäli viimeksimainittu on olemassa, se on joko paleoliittisen tai mesoliittisen väestön perintöä. Paleoliittinen jäämä näkyisi saamessa jollakin tavalla. Eräät tutkijat kiistävät jyrkästi tälläisen mahdollisuuden.
Nykyisten suomalaisten esihistoriallinen viitekehys näyttää kummassakin tapauksessa läntiseltä ja paleoeurooppalaiselta. Mikäli Kallion löytö ei ole mesoliittisen maahanmuuton seurausta, tai Balkanilta levinneen maanviljelyskulttuurin kieltä, ko. kansanryhmän voidaan olettaa olleen osallisena myös nykyisten suomalaisten etnogenesiksessä. Eräät suomessa ja saamessa esiintyvät sanaryhmät ovat hyvin arvoituksellisia tässä suhteessa. Uralilaisen kantakielen rekonstruktion tapainen kielimuoto ei ole kuitenkaan voinut kehittyä suppeammalla alueella, kuin mihin Parpola ja Carpelan sen sijoittavat: Itämeren ja Uralin väliselle alueelle, eikä uralilaisen kantakielen myöhentynyt ajoitus katkaise sen jatkuvuutta Euroopassa aikaisemmin puhuttuihin kieliin. |
|
|
Strednij Stog ja Jamnaja (Yamnaja), eli "Kurgan culture", ovat indoeurooppalaiseen kantakieleen yhdistettävissäolevia arkeologisia komplekseja. Uralilaiseen kantakieleen omaksutut kanta-indoeurooppalaiset lainasanat ovat näiltä ajoilta.
Kampa- ja kuoppakeramiikat kattoivat tuohon aikaan keramiikan osaksuneen osan Fennoskandiaa ja Itä-Eurooppaa. Oikeanpuoleisen kartan violetti alue esittää pitkään keramiikattomana sinnitellyttä liuskekivi-kulttuuria, eli esi-saamelaisia. Skandinavia Skoonesta ja Bohus-läänistä aina Tornio-joelle pysyikin Brittein-saarten ohella Euroopan viimeisenä keramiikattomana alueena, mikä viittaa vahvaan kulttuuriseen identiteettiin ja arkaaiseen väestöön.
Oikeanpuoleinen kartta perustuu M.Huurten tietoihin. Sitä ei ole päivitetty. |
 |
 | EDELLISELLE SIVULLE | TAKAISIN ETUSIVULLE | SEURAAVALLE SIVULLE |  |
