Keramiikan tekotaito oli naisten hallussa, kuten eräillä nykyaikaan asti kovin vanhoillisesti eläneillä kansoilla. Onkin oletettu, että innovaatio levisi avioliittojen kautta, mutta keraamisen taidon suhteellisen hidas leviäminen sopii yhteen oletetun matrilokaalisen perhe-elämän kanssa, eli aviomies muutti vaimon talouteen. Tällöin innovaatiota siirtävä mekanismi on ollut kokonaisten perheiden tai sukujen siirtyminen yhteisöstä ("lapinkylästä") toiseen, mistä on havaintoja mm. viimeisten eurooppalaisten metsästäjä-keräilijöiden parista. Keramiikalla on saattanut olla myös uskonnollinen funktio.

SÄR-1 keramiikka otettiin käyttöön Inarissa asti, mutta sisämaan väestön sulautuessa rannikon Komsan kulttuurin perillisiin, keramiikasta luovuttiin ja palauduttiin rannikkolaisten esineistöön. Syynä tähän lienee ollut etnisen identiteetin vahvistaminen suhteessa eteläisempiin varhais-kampakeraamikkoihin. Keramiikaton Skandinavia pitäytyikin tämän jälkeen harvinaisen sitkeästi mesoliittisessa elämäntavassaan. Savi-aineisto liittyy siis ilmeisesti tuon ajan etnisiin ryhmiin, eli kulttuurialueisiin, jotka loivat mm. puhutun kielen muotoja. Kartassa esitetyissä keramiikka-löytöjen mukaan tunnistetuissa alueissa on siis ollut kussakin kehittymässä myös oma kieli tai murre. Myöhempi tyypillisen kampakeramiikan invaasio pohjoiseen tasoitti Pohjois- ja Itä-Euroopan kielioloja uralilaisen kantakielen mukaiseksi.

Vanha (savi)astiaa tarkoittava sanamme, "pata", on yhteinen indoeuroopalaista kantakieltäkin vanhemman Kaspian ympäristössä puhutun kielen kanssa, eli näyttää siltä että omaksuimme savi-teknologian Lähi-Idän kulttuurikeskuksista Kaspianmeren itäpuolisten esi-indoeurooppalaisten heimojen välityksellä. Muu Eurooppa sai saman uutuuden Balkanin kautta.

Tanskalainen Ertebölle-kulttuuri kuuluu samaan esinemaailmaan kuin Neman, Narva ja muut proto-uralilaiset kulttuurit, mutta Erteböllen kielestä kiistellään. Eräät tutkijat näkevät sen uralilaiseen kielimuotoon johtavan paleo-eurooppalaisen jatkumon osana, toiset taas olettavat läntiseen Eurooppaan ei-uralilaisen (paleoliittisen) muinaiskielen, "4:n vokaalin kielen". Toistaiseksi ei voida sanoa, ovatko siihen liittyvät substraatti- ja paikannimi-havainnot paleoliittisia, mesoliittisia ja esim. LBK-kulttuuriin liittyviä. Jäämme odottamaan.

Keramiikka, eli savipottien tekotaito, oli levinnyt tänne vähää aikaisemmin naapurilta naapuriin oppimis-prosessin tuloksena, ilman havaittavaa väestön muuttoa. Ennen saviastioita suomalaisiksi ja saamelaisiksi muotoutuva väestö keitti sapuskansa puu- tai tuohiastioissa, taidokkaasti punoituissa vesitiivissä koreissa ja nahka-kattiloissa joita käytettiin pitkillä matkoilla. Puu-pihdeillä tai oksalla nostettiin nuotiosta hehkuvaksi kuumennettu kivi, joka lämmitti keitoksen kiehuvaksi.

Tämä konsti oli niin toimiva, että saviastioiden käyttöä ei haluttu omaksua mm. Skandinaviassa, joka pysyi konservatiivisena jopa pronssikaudelle asti. Tämä innovaation hylkiminen on myös merkki vahvasta etnisestä identiteetistä ja sen ylläpitämisestä vahvistamalla omia traditioita. Lapin ensimmäinen keramiikka-aalto, "SÄR-1", katosi aina Oulun korkeudelle asti keramiikkaa käyttävän eteläisemmän väen sulauduttua pohjoisen Komsa-kulttuurin perillisiin, ja omaksuttua näiden identiteetin.

Vaikka keramiikka-taito omaksuttiin tänne "kädestä-käteen", kuvan esittämä tilanne, kuoppakeramiikan eli Ljalovon kulttuurin laajeneminen, merkitsee uuden väestön saapumista myös Suomeen. Näiden tulijoiden tausta on samanlailen kuin ensimmäisen astus-aallon, eli pioneeriasuttajien, mutta jotkut tutkijat liittävät uralilainen kantakieli-vaiheen tähän ajankohtaan. Ljalovon leviäminen lienee vähintäänkin tasoittanut murre-eroja kampa- ja kuoppakeraamisten kulttuurien vyöhykkeellä, jolla tämän jälkeenkin puhuttiin uralaista kieltä, joka jo alkoi murteutua.

Kielialue on ilmeisimmin ollut kuitenkin hyvin yhtenäinen, sillä eteläisten indoeurooppalaisten (kartassa punaisella) välittämät tai luovuttamat kielivaikutteet levisivät koko uralaisia kieliä puhuvaan Pohjois-eurooppaan: "Kampa- ja kuoppakeraamisen kulttuurikompleksin klassinen vaihe kattaa laajan Uralilta Suomeen ulottuvan alueen n. 4000-3200 eKr., ja sillä on ollut hyvin kehittynyt jakeluverkosto, minkä Carpelan on tulkinnut heijastelevan myös suhteellisen suurta kielellistä yhtenäisyyttä. Tämä klassinen vaihe voisi mielestäni edustaa uralilaista kantakieltä." (Asko Parpola koosteessa "Pohjan poluilla" s. 188)

Karttaan on merkitty Pohjois-Euroopan arkeologisia kulttuureja eli esine-tyyppien perusteella tunnistettavia yhteinäisiä alueita. Vaikka kyse onkin kiven tai saven sirpaleista, nämä kategoriat kertovat meille myös silloisten ihmisten etnisistä identiteeteistä, sillä sama prosessi joka loi aineellisia ulttuureja, loi myös henkisiä, -ja puhuttua kieltä: "Kielihistoriallisten rinnastusten osalta oletan, että 1) arkeologisesti havaittavat vaikutusaallot ovat välittäneet myös kielellisiä vaikuteita ja että 2) kielellisiä vaikutteita välittäneet vaikutusaallot ovat myös arkeologisesti havaittavissa." (Ch.Carpelán kokoelmassa "Pohjan poluilla" s.250)

Pohjois-Euroopassa oli tuolloin neljänlaista porukkaa: Proto-saamelainen Skandinavia pitäytyi arkaaisessa elämänmenossaan säilyttäen jyrkän etnisen rajan eteläisiin maanviljelyn jo omaksuneisiin naapureihinsa, keski-eurooppalaiset ratkaisivat ravinto- ja resurssi-kriisiä omaksumalla maanviljelyn Balkanin kautta levinneen LBK:n eli nauhakeraamisen kulttuurin myötä, uralilais-suomalais-ugrilaiset metsästäjä-keräilijät omaksuivat keramiikan jopa maataviljelevää Keski-Eurooppaa nopeammin mutta elinkeinomuutos antoi odottaa itseään, ja Kaspian aron nomadien keskuudessa vakiintui indoeurooppalainen kantakieli.

Indoeurooppalaisten arokansojen tunkeutuminen länteen aiheutti Ukrainassa ja Balkanilla tuhannen vuoden takaiskun kulttuurikehityksessä, ja vielä antiikin Kreikankin historiasta tiedämme doorilais-invaasiosta seuranneet "pimeät vuosisadat" ilman kirjoitustaitoa ja korkeakulttuuria. Uralilaiset metsästäjä-keräiljät näyttävät sensijaan lainasanoista päätelleen saaneet indoeurooppalaisten välityksellä innovaatioita Lähi-Idän urbaaneilta kulttuureilta.