Grönlanninhylje, joka myöhemmin katosi Itämerestä kokonaan, kerääntyi keväisin poikimaan jäälakeuksille, joita lämpinän jakson aikana oli vain Perämerellä. Asutus muodostuikin täällä erittäin hyvinvoivaksi ja poikkeuksellisen lukuisaksi. Nämä kivikauden suomalaiset jättivät jälkeensä erilaisia rakennusmuistomerkkejä, kuten Tornivaaran obeliskit ja em. "kirkot".

Muinaiset yhteisöt pystyivät kohtuullisesti kontrolloimaan syntyvyytä, niin ettei väestön kasvu aiheuttanut yleensä resurssikriisiä, eli ravinnon tms. suhteen ei tavallisesti ollut "liikaa väkeä". Ilmastonmuutokset saattoivat aiheuttaa resurssien supistumisen, jolloin "ylikansoitus" oli tapahtunut tosiasia. Näissä tilanteissa vanhat valtakunnat ym. rakenteet joutuivat kriisiin, ja uudet kansat astuivat näyttämölle. Nälkäiset indoeurooppalaiset saapuivat n. 4000 eKr. Euroopan rajoille takanaan kuivuvat arot, ja pohjoisessa Perämeren rannikon "hyvinvointivaltio" joutui akuuttiin kassakriisiin hylkeiden jäätyä tulematta. Seuraavana "holoseenin" eli nykyisen aikakauden ilmastonvaihtelun ja eräiden historian tapausten rinnastus.

Erään nyrkkisäännön mukaan tarvitaan kolme sukupolvea hyvää vitamiini- ja proteiinipitoista ravintoa, että ihmisen geeneihin koodatut ominaisuudet toteutuvat täysmääräisesti ihmisyksilössä. Niukoissa oloissa mm. pituuskasvua ja monimutkaista lahjakkuutta lisäävät geenit jäävät piiloon, eivätkä ne auta ko. yksilöä selvitymisessä ja perimänsä siirrossa seuraavalle sukupolvelle. Muinais-Kainuussa elittiin kirjaimellisesti liha-kasojen äärellä, ja tätä mässäilyä jatkui tuhannen vuotta. On siis oletettava, että nämä rantalaiset näyttivät muiden silmissä jättiläisiltä, ja heidän korkea kulttuuritasonsa antoi aihetta arvella heitä jotenkin jumalallisiksi. Siinä pohjoismaisen taruston jättien juuret.

Fundinn Noregrin mukaan Norjan valloittaja ja valtakunnan perustaja Norri käytti "viikinkiajalla" tuttua sotatietä Perämereltä tunturien yli Tröndelagiin. Itse tarina voi kuitenkin olla tätä vanhempaa perua, ja heijastaa kampakeraamisten kainuulaisten suorittamaa eteläisen Skandinavian "valloitusta".

Arkeologien mukaan jätinkirkko-vaiheen päättyminen näkyy eteläisemmässä Suomessa pohjoisempien esinetyyppien ilmaantumisena aineistoon. On mitä luultavinta, että sama etelään muutto on tapahtunut myös Ruotsin puolelle.

Etelä-Skandinavia on aluetta, jolle keramiikka-innovaatio levisi vasta maanviljelyn myötä, -lukuunottamatta Tanskan metsästys-keräily -elinkeinon viimeistä vaihetta Ertebölle-kulttuuria, jonka myöhäisvaihe oli keraaminen. Vaikutteen antaja oli Ala-Saksan nauhakeraaminen kulttuuri (LBK). Kampa/kuoppa-leimaisille (suur)astioille ei siis Skandinaviassa ollut edeltäjää eikä esikuvaa. Lähin innovaatiolähde on Suomi. Meikäläinen kampakeramiikka ulottui siten Veikselin suusta Tornio- ja Kalix-jokilaaksoihin tuohon aikaan.

Kivikautiset "reenjalakset", joiden pituus vaihtelee neljästä alle kahteen metriin, on tavattu luokitella maa-kulkuneuvojen osiksi, mutta tulkinta ei ole looginen. "Jalakset" esiintyvät yleensä yksittäin, ja alunperin uponneina laajojen muinaisjärvien pohjaan. Tasaisellä jäällä ei yleensä saada rekeä rikki, ja joidenkin löytöjen suuri koko sopii huonosti aikakauteen, jolloin veto-eläimiä ei vielä käytetty.

On hyvin mahdollista että reki-keksintö onkin sovellutus jo tutusta vesi-kulkuneuvosta. Siihen viittaa muinais-jalasten kourumainen muoto. Sille on vaikea löytää muuta selitystä, kuin ko. kourun asettuminen toisen suoran puu-kappaleen alle. Kun veneet rakennettiin suuren eläimen nahasta, ja pingoitettiin oheisen tsuktsi-umiakin tapaan kehikon päälle, arka nahka-kate on hyvä suojata "köliä" vasten olevalta osaltaan mm. maihin vedettäessä tai liikuttaessa jäillä, jolloin retkue joutuu toistuvasti vetämään veneensä ylös railosta tms.. Norjalaisen Bakkehaugenin kalliopiirroksen veneen keula sopisi tarkoitukseen yhtä hyvin kuin em. Hailuodon hylkiveneen jalaksella suojattu rakenne.

Skandinaavian pronssikautisissa kalliopiirroksissa esiintyy toistuvasti vene, jolla on 1) eläimen pää keulasteevin huipussa, 2) molemmissa päissä kölin ja partaiden "jatkona" olevat pidennykset ja 3) pystyviivoja kyljissä. Kaikki nämä rakennepiirteet voidaan selittää olettamalla Perämeren hylkeenpyytäjien käyttämän jääjalaksen kiinnitetyksi tsuktsi- tai inuit-tyyppisen umiakin pohjan suojaksi. Samalla löytyy uusi yhteys pohjolan kampakeraamisen maailman ja Etelä-Skandinaavian välillä. Onko jalaksellinen muinaisvene-innovaatio jätinkirkko-kansan puumerkki?

Sekä Vienanmeren että Etelä-Skandinavian kallipiirrokset kuvaavat huolellisesti veneiden kokkakoristeet, eläin-päät. Hirvi-aihe esiintyy Suomessa yksittäisenä puuesine-löytönä, joka tulkitaan juuri veneen keulakuvaksi, ja Karjalan kalliopiirroksissa veneen keulassa on melkein aina hirvenpää. Hirvenpää-kivikirveet ovat esinetyyppi, jota tavataan ainoastaan Suomesta ja Vienasta (ja yksittäislöytö Ruotsin Uplannista), joten kyseessä lienee etninen tunnus.

Todennäköisimmältä siis näyttää, että jokunen tuhat vuotta sitten suuri joukko pohjois-suomalaisia ex-hylkeenpyytäjiä päätti rikastuttaa naapurimme "Ruotsin" elämää muuttamalla sinne asumaan. Näiden maahanmuuttajien geenit näkyvät vielä meidänkin aikamme ruotsalaisissa vaaleina hiuksina ja sinisinä silminä.