| Suomalaiset Pakanasivut, pääsivu | Uudet | Suomi ja suomalais-ugrilaiset | Noidat | Matriarkaatti, patriarkaatti | Eurooppa | Filosofia | Patriakaalisuuden patologia | Luonto, Gaia | Kristinusko, Islam | Yhteiskunta, Starhawk | Marija Gimbutas, Riane Eisler | Jumalatar | Suomen historia | Historia: Pakanuus ja kansanperinne | Eurooppalaisten ja suomalaisten alkuperä | Labyrintit | Muut aiheet | English |Vipunen-foorumin päävalikko

Historia

Olemme  pääkallonmetsästäjien sukua. Sen todistaa Mordvan maan halki 1236 matkustanut unkarilainen dominikaanimunkki matkakertomuksessaan: Mordvalaiset olivat hirveätä kansaa. Heidän keskuudessaan ihmisen surmaamista pidettiin mainetekona, ja sitä joka  ei ollut tappanut vihollisia, halveksittiin. Mordvalaisten sankarit antoivat kantaa edellään surmaamiensa vihollisten päitä, ja mitä enemmän oli voitonmerkkejä, sitä suurempaa kunnioitusta asianomainen nautti. Juhlissa käytetyt juoma-astiat saattoivat olla valmistettu pääkalloista, eikä vihollisen surmaamisen laiminlyöneelle löytynyt vaimoa mordvalaisten keskuudesta. Että näin.  Ehkä dominikaanimme hieman liioittelee, mutta olemme siis hyvässä seurassa.

Mordva, mordens (Jordanes), mordvins (venäjä),  ....  Rakkaalla vihollisella on monta nimeä. Eräs saksalainen kielentutkija osoitti jo viime vuosisadalla,  että "mordens", jota termiä  goottien historian kirjoittanut Jordanes käyttää kronikassaan v. 551 jKr., on johtunut gootin kielen murhaa merkitsevästä sanasta. Tästä yritetty vetää sitäkin johtopäätöstä, että gootti-kronikoitsijan tuntema kansa, joka kuului kuningas Hermannarikin vasalleihin tai liittolaisiin, ei olisikaan sukulaiskansamme.  Tämä teoria johtaisi kahden lähes identtisen kansallisuuden tai valtiomuodostuman olettamiseen Itämeren ja Mustanmeren väliselle alueelle: Myöhempien (ja aikaisempienkin) kirjoittajien "murhaajiksikin" mainitsemat mordvalaiset,  ja tuntematon kansa, jonka nimitys gootissa on "mordens", murhaajat, ja  joka  ei  ole  mordvalaiset. Voinemme sivuuttaa jatkossa po. vähättelyn. Vanhin kirjoitettu tieto mainioista sukulaisistamme lienee itse historiankirjoituksen isältä. Herodotos kertoo androphagoi-kansasta, joka  asui skyyttien pohjoispuolella. Suora käännös nimestä olisi  "ihmissyöjät", joka ei vie kauaksi Jordaneksen maalaamista visioista, eikä alussamainitun dominikaanin ehkä  puolueellisesta Volgan varren pakana-valtakunnan tapojen kuvauksesta. Eräät ortodoksisten pappien raportit kertovat kuitenkin volgansuomalaisten vastenmielisyydestä ihmissyöntiä kohtaan:  Lähetyssaarnaajan opetusta kuunnelleet suomensukuiset olivat kiitelleet uutta oppia muuten järkeenkäyväksi, mutta pyhä ehtoollinen oli muodostunut kompastuskiveksi.  Vapahtajan syöminen oli pakanoille hyvin vastenmielinen ajatus. Toiset ortodoksi-missionäärit ovat raportoineet  mm. Äänisen Karjalasta joutuneensa vaaraan tulla syödyiksi, tai ainakin paikalliset pakanat olivat heitä näin peloitelleet. Ihmissyöntiin viittaavia tietoa onkin suomalaisilta kansoilta,  mm. Kalevalan  "miestensyöjä-kylä", jolla tarkoitettiin Päivölän vastapoolia, Pohjolaa, jonka "vääräleuka, vino-naama" isännästä ei toki mitään hyvää ajateltu (Huom: Pohjola-yhtiöt?!!) Herodotos, Historiateos #106: "Androfageilla oli kaikista ihmisistä raaimat tavat; he eivät harjoita oikeutta eivätkä käytä mitään lakia. He ovat paimentolaisia ja kantavat vaatepartta, joka on samanlainen kuin skyyttien, mutta heillä on oma kielensä. Ja he ovat ainoat näiden ihmisten joukossa, jotka syövät ihmisiä" Skyyttien epäluuloisuus Mustanmeren rannikon kreikkalaisten siirtolaisten aikomuksia kohtaan lienee motivoinut välittämään pohjoisista kansoista liioitellun kielteistä tietoa. Skyytithän hyötyivät roolistaan Välimeren maailman ja tiettyjä arvotuotteita tuottavan pohjoisen metsävyöhykkeen  kaupan väliportaana. Suomalais-ugrilaisista kansoista vain(?) unkarilaiset ja metserät omaksuivat paimentolaiselinkeinon, eli  liikkuvan suurkarjatalouden.On vaikea arvioida, miten nämä liittyvät Herodotoksen saamiin tietoihin.  Unkarilaisille kaatuneiden vihollisten, ja omienkin,  pääkallot olivat historiallisenakin aikana hyvin tärkeitä, mutta tämähän tuli mordvalaisten kohdalla  kerrottua jo em. dominikaanin raportissa. Mordvalaisiin tai permiläisiin sopisi myös toinen Herodotoksen mainitsema kansa, joka siis sekin tuli kirjoitettuun historiaan Dareioksen Skyytian sotaretken yhteydessä:  Budinit ja gelonit.  (#108): "Budinit, joka on suuri ja laaja kansa, ovat järjestään vallan vaaleasilmäisiä ja punakoita. Heidän maassaan on rakennettuna puinen kaupunki, ja nimenä sillä kaupungilla on Gelanos (=kreikkalaiset tunsivat sillä nimellä). Muurin joka sivu on kolmenkymmenen stadionin mittainen, se on korkea ja kokonaan puusta. Myös heidän talonsa ovat puusta, samoinkuin heidän pyhättönsä. Siellä on näet helleeniläisten jumalien pyhättöjä, jotka on laadittu helleeniläiseen tapaan jumalankuvineen, alttareineen ja puisine temppeleineen, ja Dionysoksen kunniaksi he viettävät kolmivuotis-juhlia ja Bakkhos-juhlia.  Gelonit ovat nimittäin alkuaan helleenejä, jotka siirtyivät pois kauppapaikoilta ja asettuivat asumaan budinien maahan. Ja he käyttävät kieltä, joka on osaksi skyyttiläistä, osaksi helleeniläistä. Mutta budinit eivät käytä samaa kieltä kuin gelonit, eikä heillä ole sama elintapa." Herodotoksen antama kuvaus Gelanoksen kauppa-metropolista on yhtenevä sen kanssa, mitä tiedämme myöhemmistä Itä-Euroopan ja Fennoskandian muinaiskaupungeista, Hedebystä, Birkasta, Muinais-Tallinnasta, Vanain kaupungistä Hämeessä, Staraja-Ladogasta, Bolgarin kaupungista  Volgalla,  Novgorodista, jne:  Puinen suojavarustuksin linnoitettu paikka, jonka pysyvästi asuviin kauppiaisiin ja käsityöläisiin on liittynyt alkuperäisten asukkaiden lisäksi kaukaakin tullutta väkeä, ja  jonka monikansallisissa  oloissa syntyy  uutta puhekieltä vanhoista aineksista.  Helleenisten jumalten omaksuminen Volgan seuduille ei tunnu uskottavalta, eikä sitä ole tarpeellista olettaakaan, koska helleenien uskonto ei ollut  niin kaukana pohjoisista kulteista, etteivät kreikkalaiset kauppamatkustajat olisi voineet kunnioittaa jumaliaan myös paikallisissa temppeleissä. Sitäpaitsi Bakhos/Dionysosta pidetään "epähelleenisenä", ja ihmetellään mistä se on omaksuttu.  Joka tapauksessa Herodotoksen kuvauksen luoma visio hirsikaupungista puisine kreikkalaistyyppisine temppeleineen on kiehtova. "Helleenejä, jotka siirtyivät pois kauppapaikoilta ja asettuivat asumaan budinien maahan" -sanonta voidaan ymmärtää kahdella tavalla. Joko kreikkalaisia kauppiaita asettui Mustanmeren rannikon siirtokuntien ulkopuolelle, asettuen tapaoikeuden suojaamille markkinapaikoille pitämään kauppa-asemia, eräänlaisia tavara-aittoja kuten Kokemäenjoen Teljässa ja Hahlossa, joissa ala-saksalaiset kauppahuoneiden edustajat viettivät talvet vaihtaen hankikelillä liikkuvien satakuntalaisten ja hämäläisten turkikset purjehduskauden lopulla saapuneeseen myyntivarastoon. Tälläisen aseman pito edellytti kaupparauhaa, eli ko. paikan vakiintunutta statusta tai riittävän mahtavan paikallisen päällikön suojelua. Toinen mahdollisuus on, että em. sanamuoto on käsitettävä niin, että helleenejä integroitui paikallisiin yhteisöihin, ja he siirtyivät ulkomaalaisille avoimista kaupparauhan suojaamista enklaaveista kantaväestön keskuuteen, sulautuen paikallisiin poliittisiin rakenteisiin. Herodotoksen mainita, että Kreikasta ja kreikkalaisista siirtokuntakaupungeista tulleet eivät pitäneet geloneja helleeneinä, tukee viimeksi mainittua vaihtoehtoa. Assimilanttien lojaalisuus kohdistui heidän uuteen yhteisöönsä, ei kreikkalaiseen kauppiaskuntaan. Herodotos mainitsee budineista vielä majavan ja  muun arvoturkiksen pyynnin,  ja "käpyjen syömisen", millä tarkoitettaneen obinugrilaisten tapaa kerätä sembramännyn "pähkinöitä", jotka ainoina havupuiden siemeninä ovat ihmisravinnoksi sopivia, -noin viljanjyvän kokoisia. Sembramäntyä ei esiinny merkittävässä määrin Uralin länsipuolella,  eikä Gelanosta ole luontevaa  sijoittaa kovin itään, joten joko kyseessä on kulkutarina, tai budinien/gelonien kauppavaltio on ulottunut hyvin laajalle. Mordvalaisten kuuluminen Gelanoksen kauppa-imperiumiin omana "viidenneksenään"  on kuitenkin mielessäpidettävä  vaihtoehto. Kreikkalaisten keisari, Konstantinos Porphyrogennetos ("porfyyrisyntyinen"), joka tunnetaan myös historioitsijana, mainitsee 950 jKr.,  vain neljäsataa vuotta Jordaneksen jälkeen, Mordia -nimisen maan,  josta petsenegien maahan oli kymmenen päivämatkaa. Petsenegien kaani,  Kurja (-se on hänen nimensä.), muistetaan siitä maineteosta että hän voitti Kievin ruhtinaan Svjatoslavin 971 jKr., ja antoi valmistaa hänen kallostaan itselleen tuopin. Jos petsenegien Johtajalla ei  itsellään ollut  ideaa, miten parhaiten juhlistaa  voittoaan kiovalaisista, hänen olisi  tarvinnut  istua hevosen selässä vain kymmenen päivää saadakseen asiantuntevia  neuvoja. Jos Mordia ei ole mordvalaisten maa, mikä se  on?   Nestorin kronikka, jonka tietojen vulgaaritulkintoja  mm. varjageista on kuultu kyllästymiseen asti,  mainitsee Muroman ruhtinaan Jaroslav Svjatoslavitsin sodan mordvaa vastaan 1103 jKr..  Jaroslavin kävi huonosti. Seuraava tieto sotaretkestä Mordviaa  vastaan on vuodelta 1184, jolloin Vladimirin suuriruhtinaan kerrotaan sotineen mordvalaisten kanssa palattuaan retkeltä Bolgaria vastaan. Mordvalaiset  olivatkin jatkuvassa sodassa Keski-Venäjän suomalaisille  alueille  muodostuneita  venäläisiä  ruhtinaskuntia  vastaan ruhtinaansa Purgasin johdolla, kunnes  Kultaisen Ordan, tataarien, suorittama  Venäjän valloitus  muutti asetelmat. Mordovia joutui kaanien vasallin ja veronalaisen asemaan, kuten muutkin valtiomuodostumat Mustanmeren ja  Vienanmeren välillä Novgorodin kauppatasavaltaa lukuunottamatta. Moskovan ruhtinaskunta, jonka avuksi "tsuudien" liittolaisjoukko (vepsäläiset?)  oli turhaan kiirehtinyt, alistui Ordalle ja alentui tataarien käskynvälittäjäksi ja  veronkerääjäksi suurkaanin venäläisillä  mailla.  Tästä juontuu Moskovan rooli Venäjän politiikassa. Kasanin kukistuminen v. 1552 päätti tataarien vallan, ja Iivana Julman joukot hyökkäsivät seuraavaksi Mordovian pääkaupunkia  vastaan.  Piiritetty kaupunki ei kronikan mukaan antautunut, vaan tuhottiin. Näistä sodista  kertova sankarirunous pyrittiin venäläisen ortodoksipapiston, joka  pääsi  pakkokäännyttämään mordvalaisia  1600-luvulta  alkaen, toimesta täydellisesti tukahduttamaan, mutta joitain fragmentteja on säilynyt venäläisten naapureiden keskuudessa, joita laulukieltojen valvojat eivät huomioineet.  Näiden laulujen mukaan Mordovian hallitsijaperheen naiset hukuttautuivat Volgaan mukanaan arvoesineet  ja regaalit miesten kaaduttua kaupungin muureilla. Kadonnut runous lienee ollut samantyylistä, kuin edellä siteerattu Edda. Ilman omaa hallintoa mordvalaiset jäivät mielivallan armoille, eivätkä pystyneet estämään venäläisten maahanmuuttajien virtaa, joka muutti ennen yhtenäisen kansallisen alueen toisistaan eristyneiksi saarekkeiksi,  joissa  morvdalainen  perinne  ja  kieli  säilyivät meidän aikaamme  asti.  Pahimpia genosidisteja Venäjän tsaarien joukossa olivat  kommunistit. Neuvostoaika merkitsi mordvalaisille, kuten muillekin Leninin valtaan jääneille kansoille, ensin lupausta paremmasta tulevaisuudesta, sitten tsaarin aikojakin pahemman sorron. 1920-luvulla mordvalaiset alkoivat elvyttää omaa kulttuuriaan ja kieltään vapaana panslavistisesta tukahduttamisesta, mutta 34-38 koettiin leniläisen kansallisuuspolitiikan todellisuus: Kulttuurin ja sivistyksen edustajat tuhottiin potentiaalisina nationalisteina, -joskus viimeistä kansakoulunopettajaa myöten. Väestöpoliittisesti neuvostoaika merkitsi Mordovian venäläistämistä mm. muualta imperiumista tuotettujen vankien avulla. Mordvan Neuvostotasavallan leirit olivatkin melkein yhtä pahamaineisia kuin Neuvostoliiton ilmastollisesti epäedullisten seutujen kuolemanleirit, joissa menehtyi miljoonia venäläisiä, vähemmistökansallisuuksiin kuuluvia, ja myös Suomesta, USA:sta ja Kanadasta "sosialismia rakentamaan" kutsuttuja hyväuskoisia idealisteja. Eräs Virosta pakkosiirretty perhe kertoo muistelmissaan yllättävästä kohtaamisesta "jossain Keski-Venäjällä": Maalaiskylässä, jonka kautta karkoitetut kuljetettiin, oli jo saavutettu se piste, jossa loputtomassa kurjuuden kulkueessa ohi laahustavalle ihmismassalle ei enää riittänyt myötätuntoa. Epätoivoisiin stalinismin uhreihin ei luotettu, ja virolaisillekin myytiin hyvin haluttomasti pala leipää. Etteivät paikalliset epäilisi tulevansa huijatuiksi, virolaiset laskivat setelit yksitellen kuuluvalla äänellä. Tämä aiheutti tunnelman muutoksen. Muistelmissaan Virosta karkoitettu kertoo: Kaikki katsoivat heitä ääneti, eikä ketään enää tuntunut kiinnostavan, lasketaanko rahat oikein. Hiljaisuuden jälkeen kysyttiin: "Mistä te tulette?" Vironkieliset lukusanat olivat aiheuttaneet tämän, -ja suhtautumisen muuttumisen. Vieraat eivät olleet "niitä". He olivat omia. Kaaviosta näkee, miten mordvalaisten lukumäärä on neuvostohallinnon aikana kääntynyt laskuun, ja luontainen väestön kasvu on jäänyt toteutumatta. Sana "kansanmurha" tarkoittaa tätä. Neuvostoliiton romahtaminen omaan mahdottomuuteensa, ja kaikkien suomalaisten 70-luvun nuorpoliitikkojen hyvän ystävän Gennadi Janajevin tohelointiin, vuonna 1991, antoi mordvalaisille, kuten muillekin lässähtäneen imperiumin kansoille, uuden mahdollisuuden kehittyä nykyaikaisena kansakuntana, mutta mahdollisuus Venäjän nykyisen hallintojärjestelmän, "kleptokratian", sortumisesta panslavistiseen ja uus-bolshevistiseen reaktioon on valitettavasti todennäköisempää kuin tilanteen tervehtyminen. Sukulaistemme tilanne on siis kehittymässä tänään parempaan suuntaan, mutta suuren epävarmuuden vallitessa.

Mordovian lippu: