Vanha kristillinen kuva toistaa käsityksen viettelijä-käärmeen naisellisuudesta. Näin kirkon opetus syyllisti nais-sukupuolen miestenkin synneistä.

Näytelmän henkilöt ovat:  Aatami, ensimmäisenä luotu ihminen, mies; Eeva, luotu hänen kylkiluustaan; Käärme (= ehkä nais-demoni Lilith??);  Jumala, miespuolinen "luoja", ja puu. Tarinan merkitys paljastuu vertaamalla sen patriarkaalista ajatusmaailmaa Palestiinan ja Lähi-Idän vanhempaan matriarkaalis-painotteiseen kulttuuriin. Käsitys, että Lilith oli ensimmäinen, Aatamin kanssa yhtäaikaa luotu, nainen heijastaa vanhempaa ajattelua, mutta ei ole yhtenävä sen kanssa. Kaikki Lilith-kertomuksen elementit ovat "Aatami-version" läpi suodattuneita, joten Lilith liittynee matriarkaalisen näkemyksen (tilapäiseen) restauraatioon tai anti-jahwistiseen vastakulttuuriin, joka on voinut elää "virallisen" juutalaisuuden pinnan alla, kuten noituus kristillisessä Euroopassa? Käärme-Lilithin muoto, ja patriarkaalisen JHWE-kultin kiukku käärmettä kohtaan selittyy luontevasti vanhan uskonnon Jumalattaren käärme-yhteydellä. Jhwistit käyvätkin yhä pyhää sotaansa "pakanuutta" ja judeo-kristillistä perinnettä vanhempaa tietoa vastaan. Tämän kampanjan ensimmäinen kohde oli hebrealaisten ja kanaanilaisten vanha uskonto, ja sen jumalatar Astarte, "Taivaan Kuningatar", juutalaisten kuninkaidenkin kunnioittama ja profeetta-askeettien kauhistelema hahmo. Kiivailu Astartea vastaan viittaa siihen, että Israelin kansa tunsi kiinnostusta kuivantylsää ja ankeaa monoteismia vanhempaa perinnettä kohtaan, eikä jahwistumiseen liittyvää naisten aseman huonontamista heti sulatettu.

Vanhimpien uskontojen jumalatar-keskeisyyden yhtenä luonnollisena syynä on naisen osuus lasten tekemisessä, joka oli helppo yleistää jumaluuksienkin maailmaan: Elämän, kuoleman ja uudistumisen hallitseminen kuului Jumalattaren toimialaan. Yhteiskunnan patriarkaalistumiseen johtaneen murroksen jälkeen mies-jumaluuksille pyrittiin siirtämään (elämän)luomis-tehtäväkin. Erään luoja-jumalan kerrotaankin luoneen maailman onanoimalla, -siis ilman nais-sukupuolen apua. Raamatun kertomus ensimmäisten ihmisten luomisesta sopii luontevasti tähän kategoriaan.
	Jahwistinen peitetarina alensi naisen kaiken elämän synnyttäjästä miehen ylimääräisestä kylkiluusta väsätyksi sekundaari-ihmiseksi. Nainen oli syntynyt miehestä, ei mies naisesta. Näin miehestä tuli perheen pää vastoin arkikokemusta. Eräässä vanhemmassa myytissä luoja-jumaluus oli saanut aikaan kaksois-olennon, "mies-naisen", joka piti halkaista kirveellä jotta elämä voisi jatkua. Raamatun tarina ei kuitenkaan heijastane tätä, vaan puhtaasti patriarkaalista opetustehtävää, miesten ja naisten sopeuttamista ikuisesti muuttumattomiin Jumalan määräämiin sukupuolirooleihin, jotka kahlitsevat yhtälailla molempia sukupuolia.
	Juutalaisuus on arvioitu maailman eniten patriarkaalisia asenteita heijastavaksi uskonnoksi, vaikka mm. profeettoina oli vahvoja naisia. Juutalainen uskonto pitää kuitenkin nähdä pitkän kehityksen tuloksena, ja meidän tuntemamme ankaran monoteistinen jahwistinen versio sai vakiintuneen muotonsa vasta yllättävän myöhään, 200 luvulla eKr.. Persian kuninkaan Kyyroksen "Baabelin vankeudesta" päästämät Babylonin valtiossa virkamiehinä ym. käytetyt juutalaiset toivat tullessaan urbanisoituneen uskonnon, jota Israelin/Juudan alueella pysyneet eivät kakistelematta nielleet. Toinen diffuusio-vaihe oli hellenistinen juutalaisuus Rooman aikana ja sitä ennen. Senkin on arveltu vahvistaneen patriarkaalisia piirteitä juutalaisuudessa. Myyttien ja pyhien kirjojen päivittäminen miesten yhteiskunnallisen valta-aseman mukaisiksi koski muitakin Lähi-Idän uskontoja, ja kristittyjen Raamatun syntiinlankeemus-versio omaksuttiin siis hyvin patriarkaalisesta ympäristöstä.
	Neoliittisessa Euroopassa, kuten Lähi-Idässäkin, tunnettiin jumalatarten ja käärmeen yhteys. Marija Gimbutas kirjoittaa "käärme-jumalattaresta": "Hänen kuvillaan on käärmemäiset jalat tai kädet, pitkä kaula ja pyöreät silmät. Hänen päässään on kruunu. Käärme ja sen abstraktit vastineet, spiraali ja kierre, ovat hänen tunnuksiaan. Kruunu on vallan, viisauden ja kaikkitietävyyden symboli. Häntä palveltiin pyhäkkö-rakennuksissa elämän energian ja sen jatkuvuuden suojelijana." Marija Gimbutas, "The Language of the Goddess", s.326. Keskiajan kristillinen ikonografia sovelsi em. typologiaa paratiisin-käärme/Lilith -kuvauksissaan. Hyvä oli vain muutettu pahaksi, -tai oikeammin tieto "hyvän" ja "pahan" yhteenkuuluvuudesta oli hukattu, ja siirrytty tekopyhyyden ja syyllistämisen kulttuuriin.